Älyläs mies

Published by: Kari Muurinen on 1st Jul 2010 | View all blogs by Kari Muurinen

Olipa nyt muuan älykäs mies, nykyajan arvokartalla siis aivan top. Hänellä oli pistämätön kyky keksiä hyviä motiiveja omille teoilleen ja tarvittaessa huonot muiden tekosille. Häntä ihailtiin paljon, ja hän nautti arvostuksesta ja sen mukanaan tuomasta vallasta. Hänen bravuurinsa olikin todeta, että kaiken ja kaikkien motiivina oli raha, jota sitten tietysti seurasi menestys ja arvostus. Hän olikin siis aivan kuin tämän ajan perustyyppi.

Työurallaan hän käytti hyvin toimivia sosiaalisia kikkojaan, jotka oli luettu kirjasta ”Miten menestyn elämässä”. Joskus hän esitti vaatimatonta, mutta useimmiten hän oli kuitenkin kertomassa mielipiteitään muista ja etenkin heidän heikkouksistaan. Hän oli sanojensa mukaan nöyrä ja vaatimaton, mutta tiesi kenen asioita piti johtaa ja miten. Näin hän pystyi pelaamaan itsensä parhaimpiin asemiin. Valehtelua sai ja tuli toki käyttää, koska siitä kiinni jäätyään syyn saattoi vierittää helposti toiselle, jolta asian oli muka kuullut. Totuutta ei kukaan tiennyt, kun sekoitteli asiat aivan perin pohjin. Hän jopa itsekin uskoi omat valheensa tai ei erottanut enää vähän ajan päästä mikä puheissa oli totta ja mikä ei. Hän ohjasi todellisuutta. Ja kun tällaisen prosessin saa pyörimään, niin voi tehdä lähes mitä vain. Suurin osa ihmisistä oli näet hänen mielestään niin tyhmiä, että kun eivät olleet hänen viisauttaan itse oivaltaneet, olivat tyytyväisiä, jos säästyivät kauheuksilta tai saivat joskus kehuja (ei rahaa).

Samalla tavalla hän toimi myös muissa sosiaalisissa ympyröissäänkin, vähäisessä tuttavapiirissä ja perheessään. Asiathan toimivat samalla tavalla joka paikassa (Ihminen ei oikeasti voi toimia periaatteellisesti eri tavoin eri yhteyksissä). Etenkin lapset oli helppo saada uskomaan mihin tahansa. Mukavinta olikin tehdä itsestään sankari heidän silmissään. Itse hän oli tietysti perheen kunkku, vaimonsa nolla (tai hieman alle), ja lapsille oli sitten omat suosikkikategoriat. Mutta tästäpä tulikin ongelma. Suosikkikategorialtaan heikosti rankattu lapsi, saattoi ruveta voimaan huonosti ja ilmaista isäänsä kohtaan negatiivisia ajatuksia. Tällaisen lapsen ja isän välille syntyikin helposti vihasuhde, ja suora vallankäyttö ei enää onnistunutkaan, koska vartuttuaan lapsi karttoi isäänsä, vaikka perheen tuli pitää yhtä.

Eräälle hänen lapselleen kävikin sitten huonosti. Lapsi avioitui, mutta ei osannut tehdä lopullista pesäeroa isäänsä. Puoliso oli ajattelutavaltaan samanlainen kuin appiukkonsa, mutta jäi tehossa selvästi toiseksi, ainakin alussa ja ehkä myös lopussa, koska ei ollut tarpeeksi älykäs. Appiukko ja puoliso löysivätkin ensin toistensa kannan yhteisen läheisensä suhteen. Molemmilla oli se näkemys, että hänestä tuli tehdä menestyvä, kun itse ei sitä tajunnut. Hän ei todellakaan näyttänyt olevan kovin kunnian- tai rahanhimoinen työurallaan.

Appiukko ja puoliso muodostivatkin loistavan parivaljakon, appiukko suunnitteli ja puoliso toteutti kaikki hienot manööverit. Valheilla saatiin miehen lapsi huonoon valoon epäilyttävissä, kunnianhimottomissa piireissä. Joskus appiukko käytti myös suosikkikategorian ykköslasta toteutusvaiheissa. Kun mies sitten joskus jäi kiinni valheistaan ja juonistaan, niin se oli kaikki lapsen omaksi hyödyksi, sillä olihan hänen huomattava kaikkien valehtelevan ja pettävän. Parhaitenhan sen uskoi, kun huomasi oman isänkin tekevän niin lapselleen. Toisaalta pienet kärsimykset olivat ansaittujakin, koska lapsi oli kertonut isästään negatiivisia asioita puolisolleen. Totuudellahan ei ollut mitään merkitystä, sillä perheen tuli pitää aina yhtä.

Puoliso vajosi tähän soppaan yhä syvemmälle. Pakkohan hänen oli alkaa luottaa appiukkoonsa kaikessa, samassa tiimissä kun olivat. Kaikki se negatiivinen, minkä appiukko kertoi lapsestaan, oli puolison mielestään lopulta totta, myös se, että lapsi oli täysi nolla kuten äitinsäkin. Perheonnelle tämä ei tehnyt hyvää. Niinpä miehen lapsi yllättäen muuttui masentuneeksi ja epätoivoiseksi ja tappoi itsensä isänsä haulikolla. Puolisolle tämä ei ollut oikeastaan ongelma vaan pieni voitto, yhteinen omaisuus siirtyi hänelle. Myös ajan hengen mukainen vapaa kulttuuri sopi hänen kuvioihinsa, sillä olihan se jotenkin taiteellista. Mutta isä, mies, joutuikin koville.

Hänen todellisuustajunsa oli himmentynyt valehtelun seurauksena. Jokin hänen sisällään kuitenkin sanoi kaiken olevan pahasti pielessä. Hän tunsi epäonnistumista tai syyllisyyttä lapsensa suhteen. Hän joutui ikään kuin näkemään lapsensa kärsimyksen, ja se vaikutti mieheen. Mies näki kaikenlaisten pahojen ja iljettävien olentojen kiusaavan lasta. Toisaalta se oli kammottavaa, mutta toisaalta hän komenteli näitä olentoja jatkamaan, keksi jopa uusia metodeja. Sitten lapsi hävisi hänen lähettyviltään ja mies joutui yhä läheisempiin tekemisiin näiden iljettävien otusten kanssa. Ne eivät aina totelleetkaan, vaan kiusasivat häntä itseään. Ne sanoivat: ”Itse olet limanuljaska, joka vain valehtelet ja aiheutat kärsimyksiä muille. Nautit sitten, että sinulla menee mukamas paremmin”. Ne nuoleskelivat häntä kunnes hänen oma ulkomuotonsakin alkoi muuttua niiden kaltaiseksi. Mies kärsi kovasti, kun tajusi olevansa limainen hirviö, mutta toisaalta totuus eletystä elämästä alkoi pilkistää valheiden seasta. Kaiken tämän kärsimyksen johdosta miehellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin vähitellen tunnustaa typerät tekonsa.

Mies alkoi nähdä myös enkeleitä silloin tällöin. Ne kertoivat hänelle totuuden merkityksestä, anteeksiannosta ja rakkaudesta. Aina kun hän jaksoi ottaa oppia enkeleitten puheista ja tunnustaa elämänsä virheet tässä uudessa valossa, enkelit ilmestyivät uudelleen. Joskus kului viikkoja, jopa kuukausia, ettei hän voinut sulattaa saamaansa, mutta kun muuta vaihtoehtoa ei ollut, niin lopulta se kuitenkin aina onnistui. Mies muutti ajatteluaan perusteellisesti. ”Voi, miksi en ymmärtänyt jo aiemmin”, hän huudahti usein. Silloin se olisi ollut helpompaa tai ainakin tuskattomampaa. Lopulta hän oli kuin toinen mies.

Silloin hänen kuollut lapsensa ilmestyi jälleen lähettyville. Mies huomasi heidän molempien ajattelevan nyt samalla tavoin. Yhdessä he suunnittelivat kaikenlaista. Lapsi kirjoitteli runojaan ja isä julkaisi niitä. Eivät ne suurta menestystä saaneet, mutta jotkut tuntuivat aidosti pitävän niistä. Ennen kaikkea tämä toiminta tuntui hyvältä isästä ja lapsesta. Isäkin kirjoitteli, mutta proosaa, ja hän alkoi myös laulaa. Kuinka kauniiksi hänen äänensä olikaan muuttunut. Parivaljakon mukaan lyöttäytyi uusia ja uusia ihmisiä. Vähitellen joukko kasvoi ja ilo lisääntyi. Ja mikä ihmeellisintä, kaikki vanhat väärät teot haihtuivat. Niitä ei muistanut kukaan, ei mies, ei lapsi, niitä ei ollut.

Comments

0 Comments

     
Please login or sign up to post on this network.
Click here to sign up now.