Kertomus: Isän painajainen

Published by: Kari Muurinen on 8th Jun 2010 | View all blogs by Kari Muurinen

Elipä muinoin perhe: Äiti, Isä ja lapset. Äiti hallitsi perheessä ja tunsi rakastavansa lapsiaan yli kaiken. Hän sai voimaa suuttumuksestaan ja pystyi voimakkaisiin fyysisiin tekoihin. Hän tiesi miten asioiden tuli olla ja kaikkien elää. Yleensä Isä ja lapset tottelivat Äitiä. Kun joskus joku kapinoi, niin hän joutui vaikeaan asemaan. Yleensä kaikki sitten kuitenkin palasi entiselleen, koska kapinoitsija ymmärsi heikkouden hallitsevan. Heikkoushan asettaa rajat ja kyvykkyys avaa uusia mahdollisuuksia, joita heikkous ei osaa käyttää.

Äidin vaatimukset kasvoivat vähitellen, ja yhtenä päivänä ei Isäkään enää jaksanut niitä noudattaa. Mikään entinen voimateko ei tehonnut. Niinpä Äiti meni ulos ja puhui naisyhteisölle, että Isä oli huono, joten hänet tuli ristiinnaulita. Niinpä naisjoukko tuomitsi Isän ristille ja tuomio pantiinkin täytäntöön saman tien. Äiti huusi ristillä roikkuvalle Isälle: ”Siellä sinä vain roikut, etkä tee lastesi eteen mitään”. Isä ei voinut tehdä enää mitään, niinpä hän kuoli pois.

Lapset olivat lamaantuneita. Toinen puoli heistä totteli äitiään ja toinen puoli kärsi Isän kovaa kohtaloa. He ymmärsivät, että Isä olikin uhrannut itsensä, eikä poikaansa tai tyttöänsä. He eivät pystyneet enää tottelemaan äitiään, ja muuttivat kaukaiseen kylään.

Äiti oli ihmeissään ja hyvin surullinen. Lopulta hänkin oivalsi, että puolet lapsista oli Isää ja rakastaneensa vain lasten Äiti-puolta, itseään. Tämän hän kertoi lapsilleen ja lupasi opetella rakastamaan heidän toista puoltaankin. Niinpä lapset muuttivat takaisin kotikyläänsä ja Äiti oppi pitämään lapsistaan kokonaisemmin. Kun Äiti sitten vuosien päästä kuoli, olivat hänen suhteensa Isäänkin parantuneet ja Isä oli häntä hymyilevänä vastassa kuoleman portilla.

Comments

0 Comments

     
Please login or sign up to post on this network.
Click here to sign up now.