HPB ja okkultinen vankeus

Published by: Jouko on 22nd Aug 2010 | View all blogs by Jouko

H. P. Blavatsky ja okkultinen vankeus

 

Pekka Ervast on näytelmässä H. P. B. kuvannut tilannetta, jossa Helena Blavatsky menee varjon veljien kokoukseen Pariisissa. Näytelmässä kuvataan rituaali, jolla pyritään vangitsemaan H. P. B.:n sielu. Rudolf Steiner on useissa esitelmissään käsitellyt tarkemmin samoja teemoja. Näitä esitelmiä ei ole käännetty suomeksi, ja tämän artikkelin tarkoitus on esitellä Steinerin näkemyksiä ja rinnastaa niitä Pekka Ervastin vastaaviin opetuksiin. Samalla luodaan katsaus niihin salassa vaikuttaneisiin inspiraatioihin, jotka muokkaavat ihmiskunnan kohtaloa.


J.S. 


Taustaa

Steinerin opetusten lähdeteoksena olen käyttänyt v. 2001 julkaistua kirjaa Spiritualism, Madame Blavatsky and Theosophy, johon Christopher Bamford on vuosilta 1904-1923 valinnut 21 Rudolf Steinerin esitelmää. Artikkelissa en ole pyrkinyt tarkkoihin käännöksiin, vaan kyse on lähinnä niistä näkemyksistä, joihin olen tullut tutkimalla em. teosta. Vaikka on oikeastaan itsestään selvää, on silti välillä hyvä tuoda esille eräs seikka: kun joku totuudenetsijä kertoo esim. jostain Pekka Ervastin kirjasta tai opetuksesta, ei hän välttämättä tuo esille juuri sitä, mitä P. E. opetuksellaan pohjimmiltaan tarkoittaa. Tutkija voi ilmaista vain sen, mitä hän itse ymmärtää lainaamastaan opetuksesta. Emme myöskään puhu ”mestariviisautta” vain sen nojalla, että sovitamme johonkin itse valitsemaamme tilanteeseen tai kontekstiin jonkin ”mestarisitaatin”.

          Timo Muurinen on käsitellyt eräissä kirjoituksissaan sitä seikkaa, miten länsimaisen, rosenkreutsilaisen looshin ja Himalajan looshin dharmat ovat sekoittuneet keskenään. Asiantilasta on olemassa monia viitteitä. Tarkastellessaan vapaamuurariuden sielullista alkuperää kirjassaan Kadonnut Sana vapaamuurariudesta P. E. toteaa: ”Puhe salaisesta tiedosta, kadonneesta sanasta jne. on rosenkreutsilaisten – ja siten yleensä itämaalaisten salakoulujen – vaikutusta.” Pekka Ervast opettaa myös, että alkusysäys vuosisatalähettiläiden sarjalle tuli itämailta. On puhuttu, että vuosisadan lopulla on itämainen impulssi, jonka jatkoksi vuosisadan alusta tulee ”länsimainen vaihe”. Kuitenkin 1700-luvun loppupuolella varsinaisena lähettinä esiintyi St. Germain ja hänen apunaan Cagliostro sekä Mesmer, jotka kaikki olivat rosenkreutsilaisia.

          Kirjassa Eväitä matkalle P. E. toteaa, että Helena Blavatsky on rosenkreutsilainen, vaikka ei halua siinä yhteydessä tarkemmin perustella näkemystään. Kerrotaan, että H. P. B. on joskus ollut Moorian oppilas, mutta silti Mooria joutui etsimään 100 vuotta löytääkseen sopivan julistajan teosofiselle sanomalle. Asia tulee ymmärrettäväksi sen kautta, että tuon kaukaisemman oppilasaikansa jälkeen H. P. B. on tullut rosenkreutsilaisten opettajien yhteyteen. Tuskinpa Mooria olisi joutunut sataa vuotta etsimään sopivaa opetuslasta Himalajan looshista, jonka korkea mestari hän itse oli. Steinerin tiedonannot okkultisten veljeskuntien vaikutuksista tuovat uuden näkökulman niihin vaikeisiin tilanteisiin, joiden ympäröiminä henkisten opettajien on toimittava.

          Vielä pari sanaa nykyajan suhteesta vuosisatalähettiläisiin. Uranuksen toimitukselle lähettämässään kirjeessä Jouni Marjanen muistuttaa vanhasta ennustuksesta, josta P. E. puhuu kirjassa Valoa pohjolasta: ”Sanotaan päinvastoin eräässä vanhassa itämaalaisessa ennustuksessa, että ei ole mitään toivoa näistä joka vuosisata uudistuvista yrityksistä. Eivät ne vie toivottuun loppupäähän, ennen kuin itse viisauden jalokivi, itse Valkoisen Veljeskunnan ulkonainen johtaja tässä näkyväisessä maailmassa antaa itsensä syntyä.” Mielestäni nyt Pekka Ervastin esiintymisen jälkeen ei ole mitään syytä odottaa, että vielä esiintyisi ”vanhan mallin” mukaisia vuosisatalähettiläitä. Nykyään vastaavat henkiset impulssit liittyvät tavalla tai toisella aloitettuun uuteen uskontoon. Näitä vaiheita on Pekka Ervast hahmotellut joutsenlaulussaan Suuri seikkailu.

 

Salaista vai julkista?

Jatkossa esiteltävät näkemykset perustuvat Rudolf Steinerin esitelmiin, ellei toisin mainita. Salaisista veljeskunnista puhuttaessa voidaan tehdä jako ”oikeistoon” ja ”vasemmistoon”. Yhtä hyvin voidaan puhua eksoteristeista ja esoteristeista, mutta tässä yhteydessä tarkoitetaan vain eroa suhteessa siihen miten okkultisen tiedon julkistamiseen pitäisi suhtautua. Esoteerikot voidaan rinnastaa oikeistoon, jonka mukaan vanhaa, salaista tietoa, jonka avulla ajatteleva yleisö voisi saada näkemyksiä pyhään symbolikieleen, ei tule julkistaa suurelle yleisölle. Eksoteerikot puolestaan haluaisivat, että tietty osa vanhasta tiedosta tehtäisiin julkiseksi.

          Erilaiset näkemykset työn julkisuudesta eivät ole mikään yllätys, sillä jo Pekka Ervast kertoi Valkoisen Veljeskunnan kokouksesta, jossa keskusteltiin tulevasta teosofisesta työstä. Kahden itämaisen mestarin, Moorian ja Kuthuumin mielestä työn pitäisi olla julkista, mutta Paavali oli täysin eri kannalla. Tällainen mielipide-ero on ilmeisesti olemassa kautta linjan, myös vähemmän merkittävissä okkultisissa järjestöissä. Kun P. E. kertoo erilaisista veljeskunnista, hän antaa usein myös tarkempia määrityksiä, kuten Valkoinen Veljeskunta, Salainen Veljeskunta, rajalooshit ja varjon veljet. Steiner ei yleensä tee näin selviä eroja, vaan hän tyytyy puhumaan yleisesti okkultisista veljeskunnista. Niiden toimista löytyy eettiseltä kannalta tarkasteltuna monenlaisia menettelytapoja, kuten jatkossa tulemme näkemään. Yleensä Steiner näyttää tarkoittavan suljettuja ja salaisia järjestöjä, joissa ritualismi ja seremoniallinen magia ovat keskeisellä sijalla. Osa näistä järjestöistä vastustaa okkultisen tiedon julkistamista pelkästään itsekkäistä syistä, sillä julkisuus vähentäisi ko. veljeskuntien vaikutusvaltaa.

          1800-luvun alkupuoli ja keskiväli olivat mitä synkintä materialismin aikaa. Tuolloin tulivat ilmi yritykset vaikuttaa julkisesti niin, että suuri yleisö voisi saada näkemyksen muustakin kuin aineellisesta todellisuudesta. Alkoi spiritistinen liike ja mediumismi tuotiin tarkoituksella näyttämölle. Pekka Ervast puhuu tässä yhteydessä rajalooshien vaikutuksesta. Mediumistisia henkilöitä inspiroitiin ja eräässä mielessä koulutettiin tiettyjen okkultisten veljeskuntien toimesta, mutta pian havaittiin, että mukaan tuli paljon ei-toivottuja ilmiöitä. Alkuperäinen tarkoitus oli antaa ihmiskunnalle syvällisempi näkemys luonnon näkymättömästä puolesta. Toivottiin, että meediot toisivat esille tietoja elementaaleista, luonnonhengistä yms. Sen sijaan joka paikassa alettiin nähdä vainajien henkiä. Meediot kuvittelivat jatkuvasti kommunikoivansa kuolleitten kanssa. Kokeilu lopetettiin ja spiritistinen liike kutistui melko pieneksi, vaikka se oli ollut miljooniin ihmisiin vaikuttanut ”massatapahtuma” 1800-luvulla.

 

Monenlaisia tarkoitusperiä

Tarkan kokonaisnäkemyksen saaminen Steinerin esitelmien kautta on melko vaikeaa, sillä eri aikoina pidetyt yksittäiset esitelmät tarkastelevat henkisen elämän ilmiöitä useasta eri näkökulmasta ja melko katkelmallisesti. Lisäksi esitelmissä kuvataan Blavatskyn tavattoman rikkaasta elämästä vain muutamia osa-alueita. Selvää kuitenkin on, että sellainen erikoinen ilmestys kuin H. P. B. herätti suurta kiinnostusta erilaisten okkultisten veljeskuntien keskuudessa. Monet näistä veljeskunnista halusivat myös käyttää Helena Blavatskya omien tarkoitusperiensä ajamiseen ja tässä yhteydessä oli kyse myös poliittisista päämääristä. (Kun kreivitär Wachmeister toi Blavatskyn varoituksen Pekka Ervastille pysyä pois politiikasta, on mahdollista, että varoitus koskee erityisesti okkultisten järjestöjen kautta tapahtuvaa poliittista vaikuttamista.)

          Tietyissä okkultisissa veljeskunnissa opetettiin, että samoin kuin kreikkalais-latinalaiset kansat olivat johtavassa asemassa neljännellä kulttuurikaudella (alarodussa), samoin anglosaksien oli johdettava viidettä kulttuurikautta, ts. Britannian maailmanvalta-asema tuli näin perusteltua. Koska slaavilaisen kulttuurin aika oli vielä tulevaisuudessa, tiettyjen salaisten järjestöjen mielestä heidän pitäisi toimia johtajina matkalla kohti uutta aikakautta. Niinpä tietyt ahrimaaniset okkultistit olivat hyvin kiinnostuneita henkilöstä, jonka käyttövälineet olivat organisoidut sillä tavoin kuin H. P. B.:n. Tämän heräävän kiinnostuksen Steiner ajoittaa 1860-luvulle ja 1870-luvun alkuun. Tarkoitus oli käyttää Madame Blavatskya kyseisten veljeskuntien puhetorvena; järjestöt olisivat kuin uuden ajan kätilöitä ja H. P. B. olisi itse tuo ”vastasyntynyt”. Päämääränä oli saattaa maailmaan uudenlainen hengentiede, joka palvelisi noiden kyseenalaisten veljeskuntien omia erityisiä päämääriä.

          Steiner arvelee, että nuo veljeskunnat olisivat onnistuneet pyrkimyksissään, jos Blavatsky olisi ollut puhtaasti venäläinen, mutta hänessä oli myös tietty osa keskieurooppalaista elementtiä. Lisäksi H. P. B. oli hyvin itsenäinen luonne ja hän tuli pian tietoiseksi niistä virtauksista, jotka vaikuttivat hänen eetteriruumiissaan. Ko. okkultiset veljeskunnat halusivat kehittää Blavatskysta korkeatasoisen ”meedion”, mutta H. P. B. kieltäytyi. Steiner viittaa hieman epämääräisesti siihen, että eräässä amerikkalaisessa looshissa tapahtui jonkinlainen petos, joka teki mahdolliseksi H. P. B.:n seuraavat toimet: Blavatsky saapui Pariisiin ja oli siellä yhteydessä erääseen esoteeriseen järjestöön. (Tässä voi jälleen havaita yhtymäkohtia em. Pekka Ervastin näytelmän tapahtumiin.) Pariisilainen järjestö oli kuitenkin riippuvainen brittiläisen järjestön ”okkultisista virtauksista”, ja nämä pyrkivät muokkaamaan H. P. B.:a haluamaansa suuntaan. Jälleen Helena Blavatsky vastusti ja hän asetti lisäksi Pariisin looshille tiettyjä ehtoja, jotka liittyivät sekä hänen omaan asemaansa että tietojen julkistamiseen. Ehtoihin ei suostuttu ja H. P. B. erotettiin ko. looshista.

       Seuraavassa vaiheessa Helena Blavatsky tuli erään amerikkalaisen järjestön yhteyteen, jossa hän sai tietää monia salaisia tietoja, joita paljastetaan vain korkeassa asteessa oleville jäsenille. Niinpä aikaa myöten H. P. B. omasi suuren määrän okkultista tietoa, jota salaiset järjestöt olivat kauan säilyttäneet ja suojelleet. Ehkä olisi parempi sanoa, että sangen nopeasti H. P. B. tiesi enemmän kuin ihmiset noissa salaisissa järjestöissä. Muinainen tieto, joka oli jäsennelty perinteisellä tavalla, synnytti Blavatskyn sielunelämässä erikoisen ymmärryksen, jota hän ei välttämättä olisi saavuttanut pelkästään omien kykyjensä kautta. Jälleen Helena Blavatsky asetti järjestölle tiettyjä erityisehtoja, jotka liittyivät mm. salassa pidetyn tiedon julkistamiseen, ja jälleen kävi niin, että H. P. B. karkoitettiin tästä veljeskunnasta. Helena Blavatsky ei tyytynyt tuohon päätökseen, vaan ilmoitti, että aikoo itse julkistaa niitä salaisia tietoja, joista oli päässyt selvyyteen. Steiner toteaa tässä kohdassa: ”mikä rohkeus (julkeus) hänellä olikaan!” Blavatskyn ilmoitus aiheutti suurta hämminkiä okkultisessa maailmassa ja johti erikoisiin seuraamuksiin.

 

Okkultinen vankeus

Vuonna 1879 tietyt okkultiset järjestöt, jotka toimivat useassa eri maassa, päättivät H. P. Blavatskyn kohdalla turvautua menettelyyn, jota kutsutaan okkultiseksi vankeudeksi. Tästä Steiner toteaa, että rehelliset okkultistit eivät koskaan käytä sitä ja epärehellisetkin hyvin harvoin. Seremoniallisen magian avulla tehtävä rituaali saa aikaan sen, että vangittavalla sielulla on ajatuksia, jotka ulottuvat tiettyyn sfääriin asti, mutta sieltä ne heijastuvat takaisin. Henkilö voi nähdä kaiken, mitä hänen sielussaan tapahtuu, mutta ei voi jakaa tietojaan ulkomaailman kanssa; tästä johtuu nimitys ”okkultinen vankeus”. Toisaalla Steiner esittää asian niin, että imaginaatioiden maailmassa tehtävät toimenpiteet saavat aikaan tietyn ”hämärtymisen” sen tiedon osalta, joka ”vangitulla” sielulla aiemmin oli. Maagisen seremonian tarkoitus oli siis tehdä H. P. B. kyvyttömäksi paljastamaan okkultisten veljeskuntien tietoja ja menettelytapoja.

       Madame Blavatsky joutui olemaan melko pitkän ajan (vuosia) tuossa sielullisessa vankeudessa, mutta lopulta hänet vapauttivat siitä henkilöt, joista Steiner käyttää nimitystä ”intialaiset okkultistit”. Nämä esoteristit eivät hyväksyneet brittiläisten ylivaltapyrkimyksiä. Vapauttaminen tapahtui oikeastaan myös niiden suostumuksella, jotka olivat tuon ”kahleen” alun perin asettaneetkin. (Tässäkin kohtaa on nähtävissä tietty yhtäläisyys H. P. B.-näytelmään, jossa varjon veljien looshikokoukseen saapuva Mooria tekee sopimuksen harmaiden adeptien johtajan kanssa.) Tämän jälkeen se, mikä virtasi Helena Blavatskyn sieluun, liittyi erityisesti intialaiseen okkultismiin. Tässä on yksi selvä syy siihen, miksi H. P. B.:n seuraavassa suurteoksessa Salainen Oppi henkisen elämän vaiheita esitetään selvästi itämaalaisen näkökulman kautta, kun sitä vastoin 1877 julkaistu Paljastettu Isis on selvästi rosenkreutsilaisviritteinen teos.

 

 

Idän ja lännen looshit

Käsiteltäessä itämaista ja länsimaista okkultismia, on usein asioiden konkretisoimiseksi tyydytty puhumaan kahdesta itämaisesta ja kahdesta länsimaisesta mestarista. Kyse on luonnollisesti silloin Kuthuumista ja Mooriasta sekä Rosenkreutsista ja St. Germainista. Näiden mestareiden osalta voidaan tarkastella erilaisten dharmojen sekoittumista, joka näkyy erityisen hyvin juuri ns. vuosisatalähettiläiden osalta. Kuten jo aiemmin mainitusta P. E.:n kirjasta selviää, on rosenkreutsilaisyydellä vanhat siteet itämaisiin salakouluihin. Vihkimysten kannalta ajatellen itämaiset mestarit ovat ”korkeampia” tai jos kaikki em. mestarit ovat kuudennessa vihkimyksessä, ovat itämaiset mestarit saavuttaneet tuon asteen aikaisemmin. (Pekka Ervasthan opettaa kirjassa Eväitä Matkalle, että Valkoinen Veljeskunta alkaa vasta kuudennesta vihkimyksestä.)

       Vaikka idän mestarit ovat korkeampia, niin lännen mestareilla on kuitenkin parempi tieto Jeesus Kristuksen käänteentekevästä merkityksestä. A. T. Barkerin toimittamista Viisaudenmestarien kirjeistä tulee ilmi se itämainen näkökanta, että Gautama Buddha oli korkein maan päällä vaikuttaneista vihityistä. Kirjeistä löytyy sellainenkin sanonta, jonka mukaan Jeesus Kristus oli mestari vain suuren puhtautensa ja rakkautensa kautta. Rivien välistä tulkiten tulee sellainen tuntuma, että lausunnon mukaan Jeesus Kristus ei ollut mestari suuren tiedon ja okkultisen kehityksensä nojalla, toisin kuin Gautama Buddha, jota idän mestarit erityisesti arvostivat. Edellä esitetyssä tilanteessa voidaan nähdä yksi ongelmien syistä.

       Kirjassa Valoa Pohjolasta Pekka Ervast puhuu vuosisatalähettiläiden historiasta. Neljännellätoista vuosisadalla Tiibetissä eräs Buddhaa hyvin lähellä oleva laama antoi määräyksen, jonka mukaan jokaisen vuosisadan viimeisellä neljänneksellä on lähetettävä maailmaan joku korkeampi vihitty eli arhat maailmaan. Erityisesti mainitaan länsimaat ja Eurooppa. Näissäkin lähtökohdissa on jotain ristiriitaista. Buddhalaisesta maailmasta tulee määräys auttaa uskonpuhdistusta länsimailla, vaikka itämailla ei olla täysin selvillä Kristuksen mysterioista ja avautuneesta uudesta tiestä. Lisäksi lähettiläinä mainitut Rosenkreuts ja St. Germain eivät suinkaan ole arhatteja (Arhat = neljäs vihkimys vanhalla tiellä), vaan Mestareita. Mainitussa kirjassaan P. E. myös viittaa vanhaan ennustukseen, jonka mukaan joka vuosisata uudistuvista yrityksistä ei ole mitään toivoa. Ne eivät vie toivottuun tulokseen, ennen kuin ”itse Valkoisen Veljeskunnan ulkonainen johtaja tässä näkyvässä maailmassa antaa itsensä syntyä”.

       Ilmeisesti länsimailla tilanne oli sellainen, että korkeampi tieto katosi ja varsinaiset mysteriot tuhottiin länsimailla. Rosenkreutsilaiset kävivät saamassa oppia itämailla, jossa Himalajan looshilla oli edelleen toimintaa fyysiselläkin tasolla. Lännen mestarit siis olivat idän Mestareitten oppilaina, vaikka sisäisten kokemustensa kautta tiesivät Kristuksen käänteentekevästä merkityksestä. Itämaisessa koulussa pidettiin kiinni Vanhan Liiton metodeista ja Jeesus Kristus nähtiin vain yhtenä Mestareista. Solmu ratkeaa lopulta Pekka Ervastin tuoman Isän uskonnon kautta, joka sisällyttää itseensä niin itämaisen kuin länsimaalaisenkin viisauden. Käytännöllisen työn johdossa on J. R. Hannula (Paavali) ja tässä työssä löytävät oman paikkansa niin itämaiset kuin länsimaisetkin mestarit.

        On mielenkiintoista myös miettiä ”puhtaasti” kristillistä vihkimystietä siinä mielessä kuin P. E. on siitä opettanut. Uusi tie alkaa Damaskos-kokemuksesta, jossa päivätietoisuudessa tapahtuva Kristus-syntymä vastaa vanhan tien neljättä vihkimystä. Historiasta tunnemme vain kaksi henkilöä, jotka ovat kulkeneet henkistä tietä tällä tavalla: Stefanuksen ja Paavalin. Molemmat henkilöt ovat meidän ajallamme syntyneen Isän uskonnon keskeiset edustajat, jotka nykyisin tunnemme Pekka Ervastin ja J. R. Hannulan nimillä. Tätä taustaa vasten on helpompi ymmärtää apostoli Johanneksen kautta tulleen rosenkreutsilaisen tien keskeistä merkitystä kristinuskon kannalta, sillä ”syvemmälle” Jeesus Kristuksen edustamalle tielle kykenivät astumaan vain tulevan Isän uskonnon edustajat. Sen sijaan rosenkreutsilaista tietä kulkivat useammat pyrkijät, vaikka tungosta ei ilmeisesti silläkään tiellä ollut. Tämä tie on kuin hieman muunnettu Vanhan Liiton tie. Siinäkin pyrkijä herättää ns. tshakrat eli voimakeskukset, mutta järjestys on päälakitshakrasta alaspäin.

      

Blavatsky ja Steiner

Itämaisen ja rosenkreutsilaisen okkultismin ongelmat heijastuivat myös H. P. Blavatskyn ja Rudolf Steinerin suhteeseen, vaikka H. P. B. olikin jo kuollut ennen kuin Steiner aloitti julkisen työnsä. Steiner suhtautui hyväksyvästi Paljastettu Isis -teokseen jo kirjan rosenkreutsilaisen ”virityksenkin” vuoksi. Silti jo tässä vaiheessa tuli näkyviin muutamia ongelmia, jotka koskivat erityisesti Jeesus Kristuksen asemaa ja elämänvaiheita. Mainitun teoksen II osassa H. P. B. kertoo juutalaisten Talmudin version Jeesuksen syntymästä. Ongelma on siinä, että noissa teksteissä kuvataan sata vuotta aiemmin vaikuttanutta Jeesusta. Myöhemmissä kirjoituksissaan (esim. Valon Airut -kirjassa olevassa artikkelissa Evankeliumien esoteerinen luonne H. P. B. jättää asian avoimeksi, sillä hän kirjoittaa tyyliin: ”olkoonpa sitten kyse Jeesus ben Pantherasta tai Jeesus Nasaretilaisesta...”. Tämä Blavatskyn esille tuoma epäily Jeesus Kristuksen todellisesta syntymäajasta seurasi pitkään mukana Teosofisen Seuran myöhemmissä vaiheissa.

       Helena Blavatsky lähti Intiaan, kun työ Yhdysvalloissa ja muualla länsimailla osoitti selviä kuihtumisen merkkejä; tämän voi todeta esim. H. S. Olcottin Vanhoista Päiväkirjanlehdistä. Samalla itämainen vaikutus ja terminologia tuli yhä enemmän esille. Tällainen suuntautuminen tuskin oli Steinerin mieleen, vaikka tuon okkultisen vankeuden kautta asia tuleekin helpommin ymmärrettäväksi. Steiner ei halua puhua H. P. B.:n intialaisista opettajista Mestareina, vaan hän käyttää heistä jatkuvasti nimitystä ”intialaiset okkultistit”. Kun Rudolf Steinerin ja Teosofisen Seuran tiet erosivat vuonna 1913, niin Steinerin esitykset H. P. B.:n virheistä kävivät paljon kärkevämmiksi. Tähänkin mahdollisuuteen viitataan jo tuossa P. E.:n näytelmässä. Toisaalta uudessa tilanteessa Steiner saattoi puhua asioista suoremmin ja tarkoitus todella oli, että suunta olisi otettu kohti Uutta Liittoa ja Kristus-mysteereitä.

       Pekka Ervast liitti taitavasti Blavatskyn opetukset Isän uskontoon, ottaen niistä esille opetusten parhaan osan. Myös rosenkreutsilaiset olisi yhdistettävä Isän uskontoon.  Vuonna 1912 Pekka Ervast ja Rudolf Steiner kohtasivat ja heillä oli yhteistyötä ja syvällisiä keskusteluja. Steiner ei kyennyt tunnistamaan kuka Pekka Ervast todellisuudessa oli, mutta Steiner esitti kuitenkin toiveen tulevasta yhteistyöstä. Vuonna 1913 tuli tuo mainittu ja omalla tavallaan kohtalokas ero alkuperäisestä Teosofisesta Seurasta, ja Steinerin toivoma yhteistyö jäi toteutumatta, vaikka P. E. vielä myöhemmin lähestyi henkilökohtaisesti häntä kirjeellä. Kirjasta Suuri seikkailu voimme sitten löytää P. E.:n antamia viitteitä, kuinka asia tulevaisuudessa järjestyy.       

 

Comments

0 Comments

     
Please login or sign up to post on this network.
Click here to sign up now.