Jul 21st

Näkökulmia maailmankuvasta

By Kari Muurinen

Näkökulmia maailmankuvasta

Mikä on maailma? Kuinka sen ymmärrämme? Onko tajunta vain aineen luoma harha vai aine tajunnan väärä kuva todellisesta maailmasta? Onko maailma ainetta vai vain kuva tietoisuudessamme eli tajuntaa? Tajuntaa ainakin on, koska tietoisesti ollaan tätä asiaa miettimässä. Lähdetään tarkastelemaan asiaa ihmisen havainnoista, kuten tiede tekee.

Kun ihminen katselee maailmaa, niin hän näkee ruumiinsa ohella myös muun ulkoisen maailman. Ruumiskin on ulkoisesti havaittava. (Tietysti voitaisiin valita joku toinenkin aisti kuin näkö ja tajunnalla on useita kerroksia.) Itse asiassa kaikki, mitä hän näkee, on havaittavaa. Samoin se on ymmärrettävää. Toisaalta ihminen voi ajatella ja ymmärtää, jotain mitä hän ei näe, mutta ajattelua voisi pitää muihin aisteihin verrattavana, ehkä hieman ylimaallisena. Oikeastaan mitään aisteja ei olisi ilman tajuntaa. Aistit välittävät havaintoja tajunnalle, joka luo kuvan maailmasta. Ihmisellä on siis tajuntaa, koska tajunnassa on kuva. Tässä kuvassa on muidenkin ihmisruumiita kuin hänen omansa. Nämä ruumiit ovat tietyssä määrin samanlaisia esim. osat, jotka ovat tekemisissä eri aistien kanssa. Tästä voidaan päätellä, että ihmiset kokevat maailman tässä suhteessa samanlaisena varsinkin, kun keskinäisellä kommunikoinnilla voi varmistella asiaa. On myös hyvä huomata, että ihminen tajuaa näkevänsä unitilassa vaikkakin sisältö on erilainen kuin hereillä ollessa.

Onko jotakin erillistä todellista maailmaa havaitun kuvan takana? Kun ihminen näkee toisen ihmisen, niin hän voi ymmärtää sen olevan myös tajuntaa, sillä se kommunikoi eli esittää tajuavansa aivan kuten hän itsekin. Kivilläkin on tajuttava olemuksensa, jota ne ilmentävät, joten niitä voidaan pitää tajunnan ilmentyminä. Ihmisillä, eläimillä ja kasveilla on ajateltu olevan jotakin tajuntaa, mutta kivikunnan on oletettu yleensä olevan vain ainetta. Kivi ei muistuta enää juurikaan liikkuvia eli eläviä olentoja, joten sen tajuamiskykykin on piilossa. Tajuntaa ei kuitenkaan pidä sotkea kemiallisen tason elämään. Kyllähän ihmisen ruumiissakin tajunta välittyy sähkön avulla aivoissa ja hermostossa. Pienhiukkaset ovatkin usein sähköisesti varautuneita, kuten elektronit, ja ne käyttäytyvät sen mukaisesti. Tajuntaa on siis kaikilla tasoilla, mutta mitä pienempään ja jäykempään muotoon mennään, niin sitä yksikertaisempaa se on. Ihmisen ongelma ei siis ratkea yrityksissä jakaa ainetta aina vain pienempiin osiin. Vaikka pienin hiukkanen (jota ei osata enää jakaa) löytyisikin, niin ei tiedettäisi kuinka se on syntynyt. Puhutaankin energiasta, kun hiukkasia ei enää havaita.

Ihmisen toiminnan kannalta voidaan havaittu maailma jakaa osiin. On ihmisen oma ruumis, jota hän voi liikuttaa tahdonalaisesti, ja ulkoinen maailma, johon vaikuttaminen tapahtuu ruumiin vlityksellä. Ruumis voidaan jakaa taas osiin. On erilaisia ruumiin osia kuten sisäelimet, jotka toimivat ihmisen tiedostamatta itsenäisesti. Ruumis luo myös ympäristön joillekin pieneliöille, esim. vatsan bakteerit, joista se hyötyy. Voidaan siis ajatella, että ihmisen ruumis koostuu useista omalla tajunnalla varustetuista olioista, jotka ihmisen tajunta yhdistää yhdeksi toiminnalliseksi olennoksi. Ruumis on siis oma tajuntansa ja se kommunikoi toisten tietoisten tajuntojen kanssa.

Jos ihminen uskoo olevansa aineellinen ruumis, niin myös maailma näyttää ulkopuoliselta aineelliselta todellisuudelta. Jos taas ihminen lähtee siitä, että hänellä on kuva maailmasta tajunnassaan, niin kaikki on silloin tätä tajuntaa. Näitä molempia tapoja voi jokainen käytännössä kokeilla mielessään. Vain tajunta voi vaikuttaa tajuntaan. Jokainen tajunta lähettää valon avulla omaa kuvaansa toisille ja epäsuorasti myös itselleen ja ottaa tietysti vastaan aistiensa välityksellä kohtaamiensa olentojen kuvat luoden niistä kokonaisuuden. Aistit ja valo ovat myös tajuntaa.

Jos lähdetään siitä, että vain jompikumpi parista aine ja tajunta on vain todellista, niin joudutaan siihen, että toinen on sitten harhaa. Materialisti sanoo, että tajunta on harhaa, ja äärispiritualisti, että aine on sitä. Henkinen näkemys on sellainen, että molemmat ovat todellisia, mutta ne ovat yhtä siten, että ainekin on tajunnan ottamaa muotoa. Se on vain ottanut kestävän muodon pitemmäksi ajaksi. Se ikään kuin päättää pysyvämmin, että olen tällainen, tämän muotoinen. Kun aine ja tajunta ovatkin yhtä, niin käy ymmärrettäväksi, kuinka tajunta voi liikuttaa ainetta, ruumista. Tajunta on liikkuvaa ja ohjaavaa, joka voi saada ruumiinkin liikkumaan, koska myös se on tajuntaa. Jos tällaista ykseyttä ei olisi, niin ruumiin liikuttaminen olisi mahdotonta.

Mikä on todellisuus? Mikä se on fyysisellä tasolla? Onko se Galaksi, linnunrata, eliö, molekyyli vai alkeishiukkanen? Kyllä varmaankin nuo kaikki ovat todellisuuksia omassa kokoluokassaan. Ymmärrettävä todellisuus onkin sitä, miten pienemmistä yksiköistä, osista, muodostuu suurempi yksikkö. Jokainen kiinteältä ja hajoamattomalta tuntunut kappale on paljastunut koostuvan pienemmistä ja ns. kiinteä kappale on muuttunut aina vain pienemmäksi ja hauraammaksi. Tuskinpa ihminen löytääkään suurinta tai pienintä kokonaisuutta. Ihmisen kannalta lieneekin tärkeintä sen toiminnan laatu omassa luonnollisessa kokoluokassaan. Tämä tarkoittaa siis ihmisten välistä toimintaa.

Mikä sitten saa uskon aineeseen syntymään? Ihminen tuntee olevansa yksi ainoa tajunta, henki, ja kaikki sen ulkopuolella oleva tuntuu siitä tajuttomalta aineelta. Tosiasiassa ihmisen tajunta koostuu monesta tasosta, eikä suinkaan ole yksi tiivis paketti. Ihminen näkee, kuulee, tuntee, ajattelee, ymmärtää abstrakteja käsitteitä, kuulee omatuntonsa äänen jne. Tämä kaikki erilaisuus kuuluu ihmisen tajuntaan.

Jokainen tiedemieskin tutkii ja yrittää selittää maailmaa tajunnallaan ja tajunnalleen. Kaikki hänen kokeensakin ovat kuvaa hänen tajunnassaan. Todellisuus tuntuu olevan yksilön ja tajunnan rajan takana, eikä siihen pääse käsiksi suoraan. Ymmärryksemme on aina tajunnallista ja vain kuvaa todellisuudesta, mutta maailman voi ymmärtää tajuntana ja sen luomina kuvina.

Mikä erottaa aineen ja tajunnan ihmisen kannalta? Fyysisellä (aineen) tasolla ihmisellä on henkilökohtainen rajallinen käyttöväline (ruumis), jollaista sisemmillä tasoilla (tajunnassa) ei ole. Esimerkiksi ajatustasolla ihminen ei koe olevansa mikään osa ajatusmaailmastaan vaan että se on kaikki häntä tai sitten kaikki ulkopuolella itseään. Hän ei osaa selittää mistä ajatukset tulevat tai miten hän ne luo. Jos hän ei osaa hallita ajatuksiaan, niin hän on niiden heiteltävänä, niiden ulkopuolella. Jos hän taas osaa hallita ajatuksia, niin hän tuntee luovansa niitä, ja ne ovat kaikki hänen sisällään. Toisaalta hän voi huomata, että osa ajatuksista vain putkahtaa hänen tietoisuuteensa hänen niitä tietoisesti luomatta. Erona ajatustasolla verrattuna fyysiseen tasoon on se, että ajatustason muodot elävät vain erittäin vähän aikaa ja että ihminen voi luoda sinne tietoisesti muotoja ja tavallaan ne ovat kaikki hänen (käyttö-)välineitään.

Jako aineeseen ja tajuntaan onkin loppujen lopuksi oleellisin suunta selittää maailmaa. Tuo suunta on akselilla ulkoinen/sisäinen. Tajunta nimittäin ohjaa ainetta, joten tajunnasta löytyy vastauksia, joita tajunta etsii. Aikain viisaudessa on tajunta sitten jaettu useampiin tasoihin, jotta sen salaisuuksia voitaisiin kuvata. Ihmisen toiminta suuntautuu tavallisesti niin voimakkaasti vain ulospäin aineelliseen maailmaan ajatusten ja tunteiden jyllätessä miltei lakkaamatta, jolloin nämä tasot tuntuvat ainoilta. Ajatus siitä, että täytyyhän siellä takana olla jokin kokijakin, jäänee hieman valjuksi, koska esim. passiivinen ajatustaso voidaan ajatella juuri kokijaksi. Mutta juuri se, että tahdosta riippumattomia ruumiintoimintoja on, kertoo tiedostamattomista tajunnan kerroksista. Kristosofiasta löytyykin runsaasti tutkittavaa tässä suhteessa niille, joille tajunta on todellista, eikä vain aine.

Jul 19th

Jälleensyntyminen

By Kari Muurinen

Jälleensyntyminen

Nykyajan ihmisen on vaikea hyväksyä ihmisen jälleensyntymisen ideaa. Tämä johtuu pääasiallisesti kahdesta seikasta. Ensiksikin ihmiset eivät yleisesti muista edellisiä jälleensyntymiään ts. ruumistuksiaan tähän fyysiseen maailmaan. Toiseksi ihmisen ajatellaan olevan vain fyysinen ruumis ja tämä tunnettu tietoinen persoonallisuus. Totuushan onkin, ettei tämä epätäydellinen persoonallisuus synny uudelleen maailmaan, eikä sivumennen sanoen myöskään fyysinen ruumis, jollei nyt periytymistä lasketa sellaiseksi. Mutta kristosofisen maailmankuvan mukaan ihminen ei olekaan vain tämä tietoinen persoonallisuus, vaan hänessä on myös syvempiä tiedostamattomia kerroksia. Tätä ei tiedekään kiellä, vaan on hyvin tietoinen alitajunnasta. Itse asiassa kehityksen myötä yhä enemmän tiedostamatonta tuleekin tietoisuuden piiriin. Tämän tiedostamaton vaikuttaakin elämäämme ja ruumiiseemme monin tavoin. Esimerkiksi plasebo-vaikutus on osittain tiedostamatonta, mutta sen merkitys paranemisessa on suuri. Jos ihminen eläisi syvempien elämän lakien mukaisesti, niin hän voisi saavuttaa hänelle asetettuja korkeampia päämääriä kuten terveys.

Mikä nyt sitten jälleensyntyy ihmisessä? Kristosofian mukaan se on ihmisen olemuksen syvemmällä tasolla (manas) oleva osa, jota nimitetään korkeammaksi minäksi tai oikeastaan se saa aikaan ihmisen syntymisen aineelliseen maailmaan. Oikeampaa olisikin sanoa, että korkeampi minä inkarnoituu eli aineellistuu, ja mitä enemmän tämä persoonallisuus on todella ilmentänyt elämässään korkeampaa puoltaan, niin sitä enemmän tästä persoonallisuudesta jälleensyntyy seuraavassa ruumistuksessa.

Jälleensyntymistä ei voikaan ymmärtää ainakaan oikein, jos ei jäsennä mukaan myös sellaisia käsitteitä kuin kehitys, ihmisen monitasoinen rakenne jne. On vaikea nähdä, että jokin eo. kolmesta voisi toteutua yksin ilman toisia yksilöllisellä tasolla. Materialistinen näkemyshän, missä vain fyysinen nähdään todellisuutena, vastakohtana juuri monitasoiselle todellisuuskäsitteelle kieltää jälleensyntymisen ja yksilön kehityksen. Kysymys on aina kokonaisuudesta, maailmankuvasta, ei vain yksittäisten seikkojen sopimattomuudesta toisenlaiseen kokonaisuuteen. Kristillisen kirkonkin on vaikea päästä järjettömästä maailmankuvasta loogiseen henkiseen näkemykseen ilman jälleensyntymisen tyyppistä käsitettä.

Nov 18th

Vanha esitelmä vuodelta 1985

By Jouko

Henkisen koulun asteita

 

Elämän tiellä on olemassa kaksi askellaatua, moraali eli käytännöllinen oppi ja metafysiikka eli tietopuolinen oppi. Kristosofiassa korostetaan, että moraali on aina oleva numero yksi. Niin pian kuin metafysiikka astuu ensimmäiselle sijalle, tapahtuu mataloituminen. Tieto-opillisten asioitten siirtyminen tärkeimmiksi tapahtuu aluksi sangen huomaamattomasti, salakavalasti. Myöhemmin muodostuu selvemmin ns. oikeaoppisuutta, muodostuvat asiat, joista ei saa puhua ja asiat, joista täytyy puhua. Historia yleensä ja kristikunnan historia erityisesti antaa tällaisesta kehityksestä varoittavan esimerkin. Pekka Ervast opettaa, että fyysisen tason ensimmäinen totuus on ihmisten veljeys ja heidän ykseytensä Jumalassa. Jos esim. toisen ihmisen käsitysten vastustaminen tulee tärkeämmäksi kuin veljeystotuus, tiedämme, että metafysiikka on astunut moraalin edelle. Veljeys on käytännössä elettävää elämää, pelkkä puhe moraalista ja veljeydestä voi jäädä metafysiikan tasolle.

              Vuoden 1952 kesäkurssikirjassa puhutaan valaisevasti kristillisen kirkon historiasta ja siinä selvitellään mm. käsitteitä yksilöllinen usko vs. seurakuntausko. Kristillisessä kirkossa pääsi tapahtumaan se onnettomuus, että se hylkäsi yksilöllisen uskon, joka on kaiken henkisen elämän edellytys ja meni seurakuntauskoon. Kirkon johtajat hylkäsivät ensin mestarinsa oman opin, Vuorisaarnan. Kirjassa todetaan: ”Ja jo ennen kuin olemme heränneetkään, tiedämme, että oma ajattelu, oma vastuu, omaan ymmärrykseen perustuva usko on se, mikä antaa ihmiselle ihmisarvon. Se on kaiken kehityksen ehto. Me, jotka tällä vuosisadalla olemme heränneet ajattelemaan, teosofit, ihmettelemme ehkä kirkkoa – langetaksemme samaan järjen haaksirikkoon. P. E. sanoo, että sama vaara, yksilöllisen uskon ja tiedon tukahuttaminen, vaanii yhä henkisiä liikkeitä, myös teosofisia seuroja. Elämä karkoitetaan, jää kuollut kuori. Sillä elämä on yksilön uskossa ja tiedossa. Elämä on ihmisessä, ei järjestelmässä.”

              Kysymys moraalin ja metafysiikan, muodon ja hengen suhteesta, astuu eteemme myös nyt, kun ryhdymme tarkastelemaan henkistä elämää kouluna P. E:n kirjan Kadonnut Sana vapaamuurariudesta opastuksella. J. R. Hannula opettaa: ”Niin kuin Pekka Ervast kirjallisesti laski muodollisen perustuksen kirjassaan Kadonnut Sana, niin henkisen perustuksen hän laski kirjassaan Vuorisaarna. Luonnollisesti näiden kahden kirjan suhde toisiinsa on se, että Vuorisaarna on Herran asemassa ja Kadonnut Sana on palvelijan asemassa.” (Vuorisaarnan oppilaan näkökulmasta V)

              Kun pidämme em. opetuksen mielessämme, voimme turvallisemmin syventyä myös elämän muotopuoleen ja esitelmän otsikossa mainittuihin henkisen koulun asteisiin. ”Vapaamuurarikirjassaan” P. E. on hahmotellut kolme eri looshia, ns. sinisen looshin, punaisen eli Ruusu-Risti-looshin ja Graal-looshin. Sininen looshi (kuten kaksi muutakin) jakautuu kolmeen asteeseen; oppipojan, ammattilaisen ja mestarimuurarin asteisiin. Punaisen looshin asteet syventävät sinisen looshin asteita. On olemassa sellainen analogiasuhde, että oppipojan aste vastaa kaikkein täydellisimmin koko sinistä looshia. Ammattilaisen aste vastaa punaista looshia ja mestarimuurarin aste Graal-looshia. Tällaisesta vastaavaisuudesta opettaa Väinö Lehtonen eräässä artikkelissaan. Saamme siis alustavan yleiskuvan koko looshijärjestelmästä perehtymällä siihen, mitä sinisessä looshissa eli Johannes-vapaamuurariudessa opetetaan.

              Väinö Lehtonen kirjoittaa: ”… kun esim. kysytään, mikä on oppipojan tehtävä tuossa sinisessä looshissa, onko hänen tehtävänsä tutkia Uutta Testamenttia, niin vastaus on: ei. Kristuksen luo tullaan Pyhän Hengen uskontojen kautta. Monessa muussa yhteydessä Pekka Ervast painottaa sitä, että ellemme ensin tutustu vanhoihin uskontoihin, ellemme jotakin tiedä ns. pakanallisista uskonnoista, emme pääse sisälle kristinuskoon. Vasta ammattilaisen asteessa sinisessä looshissa tutkitaan Uutta Testamenttia ja tutustutaan varsinaisesti kristinuskoon. Mestarimuurarin asteessa tutkitaan Valkoisen Veljeskunnan olemassaoloa.”

             Sininen looshi liittyy siis oleellisesti vanhan liiton eli Pyhän Hengen uskontojen tutkimiseen. Koko sininen looshi on eräänlaista akateemista tutkimustyötä. Siinä tutkitaan kirjallisuutta, luetaan, ajatellaan, mietiskellään ja yritetään päästä selvyyteen näistä kysymyksistä, jotka sisältyvät teosofiseen ja kristosofiseen elämänymmärrykseen. Ajatellessamme ihmisen kolmea aspektia: järkeä, tunnetta ja tahtoa, huomaamme, että järki, ajattelu, on etualalla.

             Punainen looshi liittyy kristinuskon tutkimiseen; punainen looshi esittää ja kuvaa Pojan uskontoa, toteaa Väinö Lehtonen. Tässä looshissa on kyse esoteerisesta itsekasvatustyöstä ja ihmisen kolminaisuutta ajatellen on etualalla tällöin tunne ja tunteitten puhdistaminen. Viimeisestä eli Graal-looshista P. E. sanoo, että se on täydellinen salaisuus, siitä ei puhuta mitään. Kuitenkin olemme kristosofiassa saaneet oppia, että Graal-looshi kuvaa Isän uskontoa ja siinä on ihmisen kolminaisuutta ajatellen tahto astunut etualalle. Yksi syy siihen, miksi P. E. vaikeni Graal-looshista, on ilmeisesti siinä, että hän itse on Isän uskonnon keskushenkilö, eikä voinut tässä yhteydessä asiasta selvästi puhua. Kuitenkin Pekka Ervast puhuu Isän uskonnon saavutuksista varsin selvästi kirjassaan Tähtikoulut, joka on rakenteeltaan hämmästyttävän samankaltainen nyt tarkasteltavana olevan kirjan kanssa.

             On merkillepantavaa, että jo tässä ensimmäisessä eli sinisessä looshissa puhutaan mm. Vuorisaarnasta, mestareitten Valkoisesta Veljeskunnasta jne. Nyt olisi tarkasteltava kysymystä, mitä tässä looshissa oikeastaan olisi opittava, ts. mikä muodostuisi käytännön kannalta siirtosanaksi sinisestä punaiseen looshiin, Pyhän Hengen uskonnoista Pojan uskontoon.

              Kysymystä siirtymisestä ”henkisen koulun” asteelta toiselle voidaan havainnollistaa ajattelemalla niitä kolmea ”vihollista”, jotka ihmiskunnalla on mainittu olevan:

1)        tietämättömyys

2)        sairaus (itsekkyys on syvin sairaus)

3)        köyhyys (kuolema on suurin köyhyys).

              Jo Paavali totesi aikanaan, että vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. Näiden kolmen vihollisen lisäksi voimme ottaa esille ne kolme salaisuutta, jotka P. E. Kadonnut Sana vapaamuurariudesta -kirjassaan tuo esille. Noita salaisuuksia on myöskin kolme ja jokaisen salaisuuden ratkaisijalle annetaan tietty arvonimi:

1)     miekan salaisuus                  Idän ritari

2)     kynän salaisuus                 Idän ja lännen ritari

3)     puvun salaisuus                  Jerusalemin ruhtinas

              Voimme ymmärtää, että totuudenetsijän tulisi ensin tietyssä mielessä voittaa tietämättömyys. Tietämättömyyden voittamiseen liittyy arvonimi Idän ritari ja se on tekemisissä miekan salaisuuden kanssa. Miten? Jo alussa mainitsimme sen P. E:n opetuksen, että fyysisen tason ensimmäinen totuus on ihmisen veljeys ja heidän ykseytensä Jumalassa. Tämän totuuden realisoiminen, käytäntöön saattaminen, saa aikaan sen, että totuudenetsijä luopuu sodasta, luopuu miekan heiluttamisesta; hän ratkaisee miekan salaisuutta. Pyhän Hengen uskontojen korkein opettaja oli Gautama Buddha ja hän osasi selvästi hylätä miekan ja kaiken väkivallan käytön. Häntä ajatellen voimme liittää miekan salaisuuden ratkaisemiseen arvonimen Idän ritari. Sotakysymyksen ratkaisu muodostaa siis tärkeän rajapyykin henkisessä elämässä.

              Seuraavan vaiheen, punaisen looshin yhteydessä on puhuttu esoteerisesta itsekasvatustyöstä. On aivan ymmärrettävää, että se liitetään varsinaisesti punaiseen looshiin. Mitä merkitsevät esim. sellaiset Vuorisaarnassa esiintyvät hyveet kuin suuttumattomuus, puhtaus ja totuus, jos maailman auktoriteettien käskiessä olemme valmiit ryntäämään sotaan, jos olemme valmiit tappamaan veljiämme? Kaikki pyrkimys moraaliseen itsekasvatukseen tuntuu perin irvikuvalliselta, jos tahraamme kätemme ihmisvereen. Niinpä Pekka Ervast sanookin, että kristinusko alkaa aseettomuudesta, Kristuksen luo ei tulla ase kädessä.

              Vuorisaarnassaan Jeesus on antanut yksityiskohtaiset ohjeet itsekkyytemme, tuon syvimmän sairautemme voittamiseen. Pekka Ervastin uudelleen järjestäminä Vuorisaarnan viisi käskyä kuuluvat:

1)     älä suutu

2)     älä ajatuksissasikaan ole epäpuhdas

3)     älä vanno

4)     älä ole pahaa vastaan

5)     älä sodi, vaan rakasta kaikkia ihmisiä.

              Entäpä sitten edellä mainittu ”kynän salaisuus”, joka on ratkaistavana tässä asteessa? Kynä kuva luovaa työtä, oppimista ja opettamista. On huomattava, että kynän salaisuuteen liittyy arvonimi Idän ja lännen ritari. Edellytetään siis sitä, että miekan salaisuus on jo ratkaistu ja kynän salaisuuden ratkaisemisesta seuraa myös lännen ritarius. Kyse on siitä, että Vuorisaarnan, aseettomuuden pohjalta lähtevä oppimis- ja opettamistyömme voisi muodostua hedelmälliseksi, luovaksi. Auttamalla toisia tulemme itsekin parhaiten autetuiksi, sillä henkisessä elämässä ei kukaan elä itseään varten. Päämäärämme ei ole se, että me itse tulisimme joksikin merkilliseksi olennoksi; muistakaamme jälleen suurta veljeystotuutta.

              Edellä esitetyllä tavalla voivat kynä ja miekka muodostaa ristin. Risti symbolisoi mm. kärsimystä. Tuolla ristillä tapahtuu itsekkään persoonallisuutemme kuolema. Niin kuin jo Jeesus sanoi: ”Joka tahtoo sielunsa pelastaa, hän sen kadottaa, mutta joka kadottaa sielunsa minun (siis Kristuksen, ei Jeesuksen) vuokseni, hän se pelastaa.” Pääpaino ei ole tässä ns. mystisessä kuolemassa, vaan oikeassa asenteessa tapahtuvassa henkisessä työssä. Tässä yhteydessä voimme muistaa vielä sen, että Pekka Ervast opettaa punaisen looshin vapaamuurareiden (tai totuudenetsijöitten) lopullisesta tehtävästä: he seuraavat Kristusta ja etsivät hänen enkeleitään.

              Henkisessä työssä oikea suhde on se, että mestari johtaa työtä. J. R. Hannula toisti ja opetti usein: ”Työtä on tehtävä Vuorisaarnan Mestarin johdolla.” Pyrimme siis siihen, että emme persoonallisina minuuksina johtaisi ja määräilisi, vaan että mestari, Kristus, voisi työtä johtaa. Tämän vuoksi on välttämätöntä seurata Kristusta, Vuorisaarnaa ja etsiä hänen enkeleitään. Mitä merkitsee vertauskuvallinen puhe enkeleistä. Mitä tarkoittaa sana enkeli? Se merkitsee lähettilästä ja juuri mestarit, sellaiset ihmiset, joissa sisäinen Kristus on elävänä läsnä, ovat Kristuksen enkeleitä, hänen lähettejään. Kristosofisen elämänymmärryksen parissa ainakin J. R. Hannula ja Väinö Lehtonen olivat tuollaisia Kristuksen enkeleitä. He ovat lähettejä, jotka ohjaavat totuudenetsijöitä kohti Pekka Ervastin aloittamaa Isän uskontoa.

              Teemme tässä välissä lyhyen yhteenvedon: Ensimmäisessä eli sinisessä looshissa tutkitaan mestareitten opetuksia sekä etsitään itse mestareita; niin meissä sisäisesti olevaa kosmillis-mystistä Kristusta kuin myös historiallista mestaria tai historiallisia mestareita. Voimme aavistaa, että Kristuksen enkelin löytäminen, mestarin henkilökohtaiseksi opetuslapseksi pääseminen on kuin siirtosana Graal-looshiin. Tällöin olemme lopullisesti saavuttaneet mestarijohtoisuuden työssämme eli kynän salaisuus on ratkaistu. Koska täällä lännessä on aina suuntauduttu enemmän käytännölliseen elämään ja siinä tapahtuvaan työhön, tulee arvonimi lännen ritari ymmärrettäväksi.

              Siitä edellä mainitusta seikasta, että vasta kolmannessa eli Graal-looshissa tulemme varsinaisesti tekemisiin Kristuksen ja hänen enkeleittensä eli mestareitten kanssa, näemme, että kyse on varsinaisesti Isän uskonnosta. Isän uskonto sulkee kyllä syliinsä jo aiemmin esiintyneet Pyhän Hengen ja Pojan uskonnot; Isän uskonto on ykseysuskonto. Niinpä sininen ja punainen looshi eli Pyhän Hengen uskonnot ja Pojan uskonto muodostavat kuin suuren puhdistuksen tien Isän uskontoon, Graal-looshiin. Puhdistuksen tien ihminen joutuu eräältä kannalta katsoen kulkemaan kuin yksin, historiallisten mestareitten opetuksiin turvaten. Vasta Graal-looshissa, jossa eteemme astuu kuoleman voittaminen, tulemme varsinaisesti tekemisiin mestareitten kanssa.

              Ihmisen kolminaisuutta ajatellen tulee Graal-looshissa ja Isän uskonnossa keskeisesti esille tahto. Pekka Ervast opettaakin, että henkinen elämä alkaa nyt tahdosta ja tähän liittyy se opetus, jonka mukaan Vuorisaarnan 4. käsky, pahanvastustamattomuus, on nyt kaiken henkisen pyrkimyksen kulmakivi. Graal-looshin kohdalle voitettavaksi ”viholliseksi” tulee köyhyys, siis ts. kuolema, joka on suurin köyhyys. Kolmas Pekka Ervastin kirjassa mainittu salaisuus on puvun salaisuus ja siihen liittyy arvonimi Jerusalemin ruhtinas.

              Ei ole vaikea ymmärtää, että tämä arvonimi liittyy Jeesus Nasaretilaisen saavutuksiin. Olemme teosofiassa saaneet oppia, että me ihmiset aikanamme, Lemurialla, pukeuduimme ”nahkavaatteisiin”, kuten sanonta kuuluu. Voidaan myös sanoa, että Jeesus Kristus ensimmäisenä ihmisenä maapallolla pukeutui iankaikkiseen kirkastusruumiiseen, kuten olemme kristosofiassa saaneet oppia. Jeesus voitti kuoleman uudessa ja syvemmässä merkityksessä. Itämailla on ollut tietoa persoonallisen kuolemattomuuden saavuttamisesta; siis siitä, että ihminen jälleensyntyy samana persoonallisuutena. Samoin tiedetään, että Buddha loi itselleen kuolemattoman käyttövälineen, ns. nirmaanakaajan. Tämä merkitsi kuitenkin kuolemattomuuden saavuttamista korkeammilla elämäntasoilla, ei vielä täällä fyysillisessä maailmassa.

              Voimme nyt, näin Kalevalan juhlavuonna, tehdä pienen poikkeaman aiheestamme ja tarkastella erästä epäonnistunutta kirkastusruumiin rakentamisyritystä P. E:n Kalevalan avaimen opastuksella. Kalevalan sampo kuvaa eräässä merkityksessä juuri ihmisen kuolematonta käyttövälinettä. Totuudenetsijä on valmistanut sammon, mutta sampo on ”pimeässä Pohjolassa”, sisemmillä tasoilla ja tajuntamme kannalta kuin salatajunnassa. Sammon tuominen ehjänä kalevalaisten keskuuteen merkitsisi henkisen tien ratkaisevaa etappia, kirkastusruumiin luomista. Kuitenkin Kalevalan kolme sankaria, Väinämöinen, Lemminkäinen ja Ilmarinen epäonnistuvat (kuvaa ihmisen kolminaisuutta tahto, tunne, järki) ja epäonnistumisen syykin selviää Kalevalasta. Kalevalan sankarit taistelivat vielä pahaa vastaan ja siksi oli sammon hajottava. Vasta Jeesus Kristus osasi luopua kaikesta taistelusta, hänen kohdallaan ”sampo” ei enää särkynyt.

              Tarkastellessamme em. salaisuuksiin, siis miekan, kynän ja puvun salaisuuksiin liittyvää symboliikkaa, mainitsimme ensin, että miekka ja kynä muodostavat ristin. Nyt vertauskuvallisesti sanoen tämä ristikin saa puvun, kärsimyksen mustaan ristiin puhkeavat rakkauden ruusut. Voimme soveltaa myös edellä mainittua symboliikkaa mestariin. Mestari on vapautunut omasta karmastaan, mutta rakkaudesta ihmiskuntaan hän ottaa päälleen ristin, ihmiskunnan karmaa, ja syntyy tänne aina uudestaan työtä tekemään. Puku peittää kuitenkin ristin, sillä rakkaudessaan mestari jaksaa aina voittaa kärsimyksen. Havaitsemme siis, että em. kolmessa looshissa, siis Pekka Ervastin Kadonneessa Sanassa, on vertauskuvallisesti esitetty koko Ruusu-Ristin aate, todellinen Ruusu-Risti, joka vielä odottaa toteutumistaan.

              Kaiken edellä esitetyn jälkeen voimme kysyä: onko ”sana” vielä kadonnut? Ja mitä tuolla sanalla oikeastaan tarkoitetaan? P. E. toteaa, että H. P. Blavatskyn välittämä veljeskunnan sanoma oli kadonneen mestarisanan ensimmäinen kirjain. Intuitiivisesti ymmärrämme, että tämä kadonnut sana on todella Sana, Logos, kosmillinen Kristus. Voimme tarkastella tätä sanaa symboliselta ja tekniseltä kannalta, avaimen tällaiseen tarkasteluun saamme P. E:lta. Hän opettaa, että skottilaisen riituksen mukaisessa vapaamuurariudessa 18:nnessa eli Ruusu-Risti-ritari-asteessa paljastetaan tämä kadonnut sana, joka on INRI. Sama sana ja sen merkitys tulee esiin myös A. Krumm-Hellerin romaanissa Meksikon rosenkreutzilainen. P. E:n mukaan em. vapaamuurariaste kuuluu ns. punaiseen vapaamuurariuteen ja on suorastaan kristillinen aste. Skottilaisen riituksen mukaan korkeammassa asteessa (30. eli Kadosh-aste, ns. musta aste) pyrkijää sen sijaan hämmästyttää se, että hänet totutetaan koston ajatukseen. Tässä luultavasti näkyy jesuiittojen vaikutus. Voimme siis aavistaa, että punaisen vapaamuurariuden symbolinen kadonnut sana on korkein mitä vapaamuurareilla on hallussaan. Toisaalta tämä on hyvin ymmärrettävää, koska 18. astetta tai kristinuskoa korkeampi aste todellisuudessa on vain Isän uskonto, jonka vasta Pekka Ervast on tuonut.

              Sana INRI ei tässä tapauksessa merkitse ”Jesus Natsarenus Rex Judeorum” eikä myöskään mantrana käytettyä ”in nobis regnat Jesus”, vaan ”inge natura renovatur integra”; tulen kautta luonto kokonaan puhdistuu. Voimme aavistaa, että tämäkin lause on tekemisissä Kristuksen työn kanssa. Kristuksen vaikutuksesta puhdistava ”tuli”, kiirastuli, laskeutui kuolemanjälkeisiin tiloihin. Puhutaan myös hengen tulikasteesta; Jeesus sanoi tulleensa tuomaan tulta ja toivoi, että se jo palaisi jne. Samoin on meidän päivinämme tullut kristosofisen sanoman yhteydessä uusi hengen vuodatus maapalloomme. Väinö Lehtonen nimittää sitä mm. puhdistavaksi tuleksi kirjassaan Ihmisyyden puolesta.

              Kiinnitämme nyt huomiomme siihen, että sana INRI koostuu neljästä kirjaimesta ja muistamme, että H. P. B:n kautta annettiin kadonneen mestarisanan ensimmäinen kirjain. Tällöin olisi tarkasteltava myös kolmea puuttuvaa kirjainta ja tutkittava, jos ne on jo meille annettu. Kristosofisina totuudenetsijöitä voimme ilman pidempiä selityksiä ymmärtää, että kolme puuttuvaa kirjainta annettiin Pekka Ervastin, J. R. Hannulan ja Väinö Lehtosen kautta. ”Kadonnut sana” on siis opetuksellisesti nyt kokonaisuudessaan annettu.

              Sanan INRI sanotaan esiintyneen Jeesuksen ristissä. Samoin INRI on Ruusu-Risti-järjestön merkissä siten, että kukin kirjain on ristin yhdessä sakarassa. INRI ja risti liittyvät siis vahvasti toisiinsa. Henkisessä elämässä tapaamme kadonneen sanan lisäksi erään toisenkin mystisen lauseparren: puhutaan sfinksin arvoituksesta ja tämän arvoituksen ratkaisemisesta. Tiedämme, että astrologiselta kannalta myös sfinksi muodostaa ristin. Voimme ajatella myös ihmistä tällaisella ristillä.

              Edellä esitettyä selventää vielä Väinö Lehtosen opetus kirjassa Kun aika on täyttynyt (s. 116-117): ”Näinollen ihmisruumis on Jumalan temppelinä ennustus, minkälaiseksi ruumiissa asuvan ihmisen on kehityttävä: leijona eli eläimelliset himot alistettuna jalkojen alle, luovaa työtä edustavassa oikeassa kädessä härän voima ja vasemmassa kädessä kotkan siivet, mielikuvituksen luova kyky. Luovan voiman kaksi napaa ovat tahto ja imaginatio – eli kuvia luova mielikuvitusvoima. Ihmisruumis on luonnon luoma risti, joten ristin arvoitus kytkeytyy ihmiseen. Eräältä kannalta katsottuna risti on sama kuin miekka. Ihminen on siis myöskin miekka. Tämä ei ole pelkkää symboliikkaa, sillä jos tutkimme jokapäiväisen ihmisen psykologista rakennetta, huomaamme, että hän on sisäisesti nurin päin käännetty risti eli siis miekka. Sydämeen nojautuva järki, minkä tulisi olla ylinnä – kuten pääkin on ruumiissa ylinnä – onkin useimmiten kaikista alinna. Sen sijaan jalopeuran raateleva himoluonne on määräävässä asemassa ylinnä, siis miekan kärjessä. Härkä ja kotka – tahto ja mielikuvitus – joutuvat näin ollen jalopeuran hallittaviksi, himoluonnon palvelukseen. Jokapäiväinen ihminen on siis eläinradassa aivan kuin pää alaspäin, kuten häntä on kuvattukin esim. kabbalistisen tarotin 12. arkaanassa. Kun näin asennoitunut ihminen käyttelee itseään elämän valmistavassa kiusausten koulussa, on hän kärsimyksiä tuottava, haavoittava ja surmaava miekka. Mutta sfinksi vaatii jokaiselta ihmiseltä arvoituksensa ratkaisemista. Niinpä eräs ensimmäisistä tehtävistä onkin kääntää sielullinen asenne ruumiin mukaiseksi, siis järki eli vesimies ylimmäksi. Ihmisen poika pitää ylentää, kuten Jeesus sanoo.”

              Edellämainitun työn on ihminen suorittanut silloin, kun hän on läpäissyt sinisen looshin asteen.

              Sfinksin muodostamassa ristissä vaakasuoran viivan muodostavat siis härkä ja kotka eli tahto ja mielikuvitus. Nämä ovat luovan voiman kaksi napaa. Tahto ja mielikuvitus merkitsevät luovaa kykyä, siis oppimista ja opettamista, minkä symbolina käytetään kynää. Kyse on henkisten asioiden (kotka) juurruttamisesta fyysiseen elämään ja tätä symboloi silloin maata kyntävä härkä. Edellä esitetty liittyy siis kiinteästi Kadonneen Sanan punaisen looshin läksyyn.

              Puvun salaisuutta eli Graal-looshin läksyä on vaikea sovittaa sfinksisymboliin. Toisaalta tämä on ymmärrettävää, sillä sfinksi on hyvin vanha symboli ja kuten muistamme, Graal-looshissa oltiin tekemisissä kuoleman voittamisen kanssa. Toisaalta kuoleman voittamisen suhteen Jeesus Kristuksen työ muodosti tärkeän käännekohdan ja Jeesus esiintyi vasta pari vuosituhatta sitten. Oikeastaan vasta Pekka Ervastin sanomassa, kristosofiassa, tehdään ensimmäistä kertaa selväksi se, mitä asioita kuoleman voittamiseen liittyy.

              Vaikka nyt kristosofisessa tietoudessa on hyvinkin tarkasti selvitelty ”kadonnutta sanaa” ja sfinksin arvoitusta, on kuitenkin todettava, että kadonnut sana pysyy kadonneena ja sfinksin arvoitus ratkaisematta, kunnes kukin omalta kohdaltamme nämä arvoitukset ratkaisemme; ei pelkästään teoreettisesti, vaan myös käytännössä.

              Voisimme vielä tarkastella P. E:n hahmotteleman kolmilooshisen koulun johtajaa, hierofanttia. Millainen ihminen hän on? Tietenkin todellinen hierofantti on sellainen, joka on itse suorittanut kaikkien kolmen looshin läksyt, siis voittanut ihmiskunnan viimeisen vihollisen, kuoleman. Hän on ts. ratkaissut myös puvun salaisuuden. Tässä esitelmässä tarkastellun koulumuodon laatija, Pekka Ervast, oli tuollainen todellinen hierofantti. Kuitenkaan hän itse ei voinut avata kuin ensimmäisen eli sinisen looshin perustamassaan järjestössä, Ruusu-Ristissä. Syynä tähän oli luottamuksen ja ymmärtämyksen puute, sillä Pekka Ervastia ei tunnettu todelliseksi opettajaksi, mestariksi. P. E. on itse sanonut, että punainen looshi ei enää saa olla vertauskuvallinen. Sen täytyy olla todellinen ja silloin tällaisen looshin opettajan olisi myös oltava todellinen mestari, ei enää vain symboli mestarista. Oppilaiden olisi myös tunnettava opettajansa.

              Pekka Ervast poistui vuonna 1933 Amerikkaan ja jätti näin oppilailleen miettimisaikaa. Ennen matkaansa valtameren yli P. E. pysähtyi Tukholmassa ja katsoi siellä erään lempioopperansa, Wagnerin Lohengrinin. P. E:n mukaan Wagnerin oopperan sankari Lohengrin on Graal-ritari, joka on lähetetty Valkoisen Veljeskunnan looshista auttamaan murhasta väärin perustein syytettyä Brabantin prinsessaa, Elsaa. Oopperan juonen mukaan Elsa ei kuitenkaan täysin luottanut Lohengriniin ja niinpä oopperan lopussa Lohengrin poistuu kyyhkysen vetämässä veneessä. Jotain hyvin samankaltaista tapahtui Pekka Ervastin omassa elämässä. Pekka Ervast, Valkoisen Joutsenen eli Tuonelan Joutsenen Ritari, poistui valtameren yli Amerikkaan ja palasi sieltä enää antamaan siunauksensa työlleen, ystävilleen, maalleen ja kansalleen, kuten J. R. Hannula jo vuonna 1933 oli Ruusu-Risti-lehdessä profeetallisesti kirjoittanut. Mainittakoon vielä, että kirjassaan Kadonnut Sana P. E. ilmoittaa hierofantti-asteen koko nimen: Tietäjäin eli hierofantin kuninkaallinen Lohengrin-aste.

              Lopuksi, kuin kokoavana yhteenvetona otamme lainauksen Väinö Lehtosen eräästä artikkelista, jossa hän käsittelee juuri tätä Kadonneen Sanan koulumuotoa: ”Nyt meidän täytyy todeta, että vaikka Pekka Ervast ko. kirjaa kirjoittaessaan ajatteli, että ihmisistä voisi muodostua todella sellainen koulu, jossa hän olisi se viisas Opettaja, joka todellakin vastaa sitä Tuonelan Joutsenen Ritaria, joka on tuon koulun korkein johtaja, niin ei kirjan sisältö suinkaan rajoitu siihen, että tuollainen fyysillinen koulu perustetaan tai jätetään perustamatta. Sillä nuo asiat, joita kirjassa esitetään, eivät ole aikaan ja paikkaan sidottuja.

              ”Me kaikki ihmiset, olimmepa tai asuimmepa missä tahansa, voimme seurata sen kirjan opetuksia käytännöllisessä elämässä. Meillä on mahdollisuus olla aivan kuin sinisessä looshissa sillä tavoin, että tutkimme teosofista ja kristosofista elämänymmärrystä niin perin pohjin, että meille selviää, mitä se on ja että ymmärrämme emme ainoastaan sen älyllis-filosofista sisältöä, vaan myöskin sen vankan moraalisen pohjan, jolla uusi uskonto lepää. Olimmepa missä tahansa, joko ihmisryhmässä tai ryhmän ulkopuolella, meillä on tämä mahdollisuus sentähden, että tuo koulu on jo avattu itse tässä elämässä. Se on tässä elämässä avattuna, vaikka sitä ei olisikaan minkään järjestön puitteissa luotu ja saatu syntymään. Samoin ymmärrämme, että meillä on mahdollisuus elää sellaista elämää kuin punainen looshi edellyttää, koska se koulu on avattu itse tässä elämässä. Ensimmäinen, siis sininen looshi tarkoittaa tuollaista akateemista tutkimustyötä, jonka avulla meidän ymmärryksellemme selviää henkisen elämän tie. Punaisen looshin työ on esoteerista, se on sisäistä itsekasvatusta ihmisyyttä kohti. Meillä on mahdollisuus osallistua sellaiseen työhön ainakin niissä puitteissa kuin kullekin on mahdollista, jos meille selviää eräs seikka. Jos sinisen looshin työskentelyssä meille on selvinnyt se asia, että on syntynyt uusi uskonto ja että sen julistaja oli tuntemamme Pekka Ervast, jonka sanoma ei ollut lähtöisin yksinomaan tämän maapallon Valkoisesta Veljeskunnasta, vaan oli kotoisin aurinkokuntamme keskuslooshista, syvyyksien syvyyksistä, Isä-ryhmän tietoa, niin me löydämme pohjan tälle uudelle uskonnolle, ymmärrämme, miksi se on kaikki pulmat ratkaiseva. Se on siksi, että se sanoma on lähtöisin niin syvältä ja korkealta kuin aurinkokuntamme sydänmailta.

              ”Kun sitten ajattelemme kuvattua koulumuotoa ja sen vastapainona sitä, että me ihmiset yksilöinä ponnistelisimme erillämme missä tahansa, niin toteamme, että näillä työmuodoilla on suunnaton ero. On sanottu niinkin, että 10 ihmistä yhdessä työskennellessään saa yhtä paljon aikaan kuin 10.000 ihmistä työskennellessään erillään. Koska henkistä elämää nykyaikana ei ole annettu ainoastaan ihmisyksilöitä varten, vaan se on annettu koko ihmiskuntaa varten, sitä varten, että ihmiskunta pelastuisi kaaoksesta ja tuhosta, niin tämä seikka jo sanoo: liittykää yhteen. Tehkää työtä yhdessä saadaksenne aikaan jotakin pysyvää ja kestävää. Siitä huolimatta, ettei tämä Pekka Ervastin koulumuoto, sellaisena kuin hän sitä tuossa kirjassaan hahmotteli, onnistunut hänen eläessään, niin ei se silti sitä merkitse, etteikö se joskus voisi onnistua.

              ”Olemme kutsutut valmistamaan maaperää niille mysterioille, joiden tulosta Pekka Ervast puhuu monessa muussa yhteydessä. Hän sanoo, että Suomen kansa on kutsuttu luomaan uudet mysteriot, Egyptin mysteriot, jälleensyntyneinä, muodostamaan ja luomaan sellaisen koulun, jossa ihmiset maailman eri kulmilta voivat käydä oppimassa sen uuden uskonnon evankeliumina, joka nyt on Suomessa julistettu.”

 

May 4th

Vaikenemisen jalo taito

By Kari Muurinen

Vaikenemisen jalo taito

Eräs tuttu kristosofisista opetus kuuluu seuraavasti: ”Totuus on tuotava julki”. Tätä on helppo käyttää perusteluna lähes kaikelle puheelle. Usein unohtuu, että kyse on nimenomaan totuudesta, ei mistä tahansa kannanotosta. On turha esittää mielipidettä, jota ei osaa perustella. Se, että puolustaa äänekkäästi jonkun henkilön kantaa, koska hän on ollut muissakin asioissa oikeassa, on vain puolueellisuutta ja sympatiaa. Todellinen mestari ei pyydäkään ketään puolustamaan itseään vaan totuutta. Totuus on oikeastaan lopullisen päätelmän lisäksi myös perustelut, jotka ovat siihen johtaneet. Usein esitetään sellaisia perusteluja, jotka voitaisiin esittää lähes minkä tahansa seikan ohessa. Samoin myös irrotetaan jokin yksityiskohta ympäristöstään ja tehdään siitä pätevä aivan eri tilanteeseenkin. Toki lähes jokainen esittää välillä vääränlaisia perusteluja, mutta totuuden etsijät osaavat luopua sellaisista oikeiden päätelmien kuulemisen jälkeen. Tuo tarkasteltava opetus onkin tarkoitettu oikeastaan lähinnä siihen, että uskallettaisiin sanoa totuus sen itsensä vuoksi, eikä pelättäisi sitä, miten valheen vallassa oleva maailma saattaa sanojaa kovistella. Sen kyllä kestää, jos osaa sanomansa perustella, eikä ole kiinni maailmallisissa arvoissa.

No, entä miten on sitten vaikenemisen laita? Onhan myös sanottu, että kieli on tehokkain nykymaailmassa käytetty ase. Puhumalla kaikki lopulta selviää, mutta ei millä tahansa puheella. Kaikki mitä sanotaan, ei siis todellakaan ole totta sanan korkeimmassa tarkoituksessa. Totuus on aina sopusoinnussa rakkauden ja hyvän tahdon kanssa. Sanomatta voisi siis hyvinkin jättää kaiken sellaisen, jolla ei ole hyvää vaikutusta kuulijoihin tai henkilöihin, joihin puhe liittyy. Ei ole esimerkiksi hyvä sanoa, että joku on tyhmä, vaikka hän olisikin persoonallisesti vähemmän älykäs kuin sanoja, sillä tyhmä on halventava ilmaus. Tuomitsemisella ei tunnetusti ole hyvää vaikutusta, auttamisella sitä vastoin on.  Rajoitettua tietoa on erittäin helppo käyttää toisen vahingoittamiseen, mutta rajoitettu tieto on eri asia kuin totuus. Voisi siis sanoa, että vaikeneminen on kultaa, kunnes voi tuoda totuutta julki. Vaikenen nyt.

Feb 6th

The Four Ethers

By Jouko

                      The beatitudes and the etheric forces:


Jouko 

 

In his book ”Knowledge of the Higher Worlds” in chapter ”Some Results of Initiation” Dr. Steiner has clarified the four necessary requirements in esoteric training. (Start of the quote):

  In esoteric training there is question of four attributes which must be acquired on the so-called preparatory path for the attainment of higher knowledge. The first is the faculty of discriminating in thoughts between truth and appearance or mere opinion. The second attribute is the correct estimation of what is inwardly true and real, as against what is merely apparent. The third rests in the practice of the six qualities already mentioned in the preceding pages: thought-control, control of actions, perseverance, tolerance, faith and equanimity. The fourth attribute is the love of inner freedom.”    (end of quote)

 

These attributes were known already in the old (vedantic) teachings of India. According to Mr. Ervast there they were expressed as  1) Viveeka – faculty of discriminating between real (essential) and unreal (non-essential)  2) Vairaagja – indifference concerning the non-essential (or unreal). 3)  Shatsampatti - six qualities (most important is the thought-control)  4) Mumuksha - longing for redemption.

 

Mr. Ervast has ”arranged” the beatitudes in four pairs and he deals with this matter e.g. in his book ”The Sermon on the Mount”, which also contains a translation from the original text. The order of the beatitudes (Matthew V:3-10) is then the same as in the ”Versio Vulgata”, the latin version of the Bible, which is often regarded as the ”other original” along the Greek version. The ninth beatitude (Blessed are ye, when man shall revile...) is placed under the heading ”Admonitions for those who enter the Kingdom” in Ervast’ translation and not along other beatitudes. When we think about these beatitudes as pearls in a string and then lift this string up, there is formed a ”narrow gate”, where two beatitudes are allways on the same level. These four pairs form the needed requirements to spiritual students. There are expressed the conditions, if seeker wants to pass through the ”Portals of the Kingdom of Heaven”.

 

Mr. Ervast says that in these four pairs of beatitudes are stated the four old requirements (in new form) and they are also connected to the four etheric forces; they give us the ethical key to these forces. It can also be said that Mr. Ervast teaches how to redeem these great formative forces. He describes (in four lectures between 7.11.1926 – 20.2.1927) the etheric forces connected to a human being and their effects in different phases of life. One listener has written these lectures down; they is not checked by Mr. Ervast and then there is yet my poor (and scarce) translation, so there can easily be inaccurasies in the following text, but I hope that the idea ”comes through”. In the beatitudes I use the translation of Mr. Ervast (Pekka Ervast = PE later on).

 

                                            Warmth Ether / first pair of beatitudes:

 

 The first ether deals with our growth process; PE calls it usually Growth Ether but he also uses the term Warmth Ether. Fire is an outer expression of this ether and same kind of a chemical process happens in our digestion. This force connected to the growth process is essential in the life of a child. Later when we stop growing physically, it can be taken ”symbolicly” that we must learn to grow spiritually and make our soul life richer and nobler.

 

The beatitudes connected to this ether are: ”Blessed are the poor in spirit, for theirs is the kingdom of heaven. Blessed are they that are persecuted for the righteousness’ sake, for theirs is the kingdom of heaven.” Especially the first one is the more important now, the other is like an attribute to the first one. The word ”poor” describes the attitude of spiritual seekers towards the world. They don’t ask anything, they don’t want anything; they feel how they are poor and ”the smallest of all”. In this respect St. Paul called himself as the first of all sinners.

 

 (Start of quote:) ”The secret of this growth ether lies in ’poorness’; it is the magic word. And poorness doesn’t mean (even though someone might make himself also poor and empty in outer word) that one would not work anymore, would not earn anymore, but become penniless. That would be stupid...Poor is the one, who feels himself to be poor, even if he in outer world is rich. He/She doesn’t want anything from it to him/herself...Buddha left his palace and went to the forest, Jesus came as a poor to the world and also St. Francis. They have solved the problem of poverty and achieved the eternal youth. We can also think about wise king Salomon, who saw that everything is vanity here on earth. And so he was poor though he had much richness. Wisdom doesn’t live alone in forests and rags, but sometimes also in a golden chair.” (end of the quote). So stories of the ”life elixir” and ”eternal youth” can also be linked to the secrets of this etheric force.

 

It is also said that we must learn to be poor, when we are rich and vice versa. PE has also stated that the fear of poverty is even worse than greed for riches. The first pair of the beatitudes is linked to the first ”old” requirement:  to discern between the essential and non-essential. The teaching of Dr. Steiner was: The faculty of discriminating in thoughts between truth and appearance or mere opinion.The first attribute is also in relation to the two-petalled lotus in the forehead and linked to clear thinking. When we are not in the ”chains of Mammon” or clouded by the illusions of our own ”greatness”, clear thinking becomes a possibility.

 

                                            Sound Ether / second pair of beatitudes:

 

PE names the next ether (which becomes prominent in puberty) ”Propagation Ether” (Dr. Steiner uses the term ”Sound Ether”.) It is linked to the following pair: ”Blessed are the peacemakers, for they shall be called sons of God. Blessed are the meek, for they shall inherit the earth.” Again the first one is the more important and the other is a ”quality” linked to the first one. (Start of the quote):

 

 ”This ether is a creative force; the spiritual secret of it is creative force. A human being can not be just ”eternally young”, s/he must also be active, someone who works and helps and ”pushes the world ahead”. It is the everlasting life in us. Of course there are rest periods. There are people, who believe that life in something enjoying here and before God....From the point of eternal life it is true that we can suffer and work. It is wonderfull peace, which is above enjoying and suffering. We must have the ability to forever enjoy and suffer and live in peace outside everything. Eternal life is working and giving up. It is not such a work as walking just up and down a hill; it is not a work of an idiot. It is a work with purpose and content. It is artistic work, which fills our being with eternal bliss and because of this we are ready to suffer. Because life gives us sufferings, no matter how high beings we are, but this suffering is included in the loveliness of creation and blessedness.

 

This all is hidden in the second ether, in the creative force in our bodies. And there is this wonderfull problem, which becomes in front of every human being. How can we solve the terrible riddle of sexuality?” ... (then PE warns about certain advices, which are given in order to get the power over the sexuality through violent or other dubious means. These are usually given by some grey brotherhoods and lead easily to cruelty. Joksu’s comment) ...”Human being in the Brotherhood of Christ grows like a flower in a field, and s/he can not set any obstacles to the work of the Holy Spirit in him/herself.

 

And what is the only real means for a human being to be the ”lord” over the sexual forces, to get rid of all misfortunes connected to these forces and to get a grip from everlasting happiness and peace?  It is the means told by Jesus in the second beatitude: ’Blessed are the peacemakers’; it includes: the only way to become the master of this magnetic ether lies in the declining of all evil, not resisting that, which is evil. Just like Jesus taught in the fourth commandment: ’do not be against evil’. It is the commandment of peace and it is linked to this second ether. In this way it is as if the second ether kneels before us. We take a negative (passive) attitude to evil. E.g. man is inflicted in his/her love life. Man notices that the companion is deceiving him/her and then the inner love life rises to the front and along it the feeling, how unhappy one is, when the other doesn’t care. S/He starts talking and proving all things to the other, and doesn’t realise that one is making him/herself only less lovable, when s/he starts fighting for his own happiness.If s/he instead understands what Job said: ’Lord gave, Lord took, praised be the name of the Lord’. perhaps s/he then appears as a very lovely creature to the other one. S/he does not resist the evil, that the other deceives and gives him/her up, but is happy instead that the companion can be happy with someone else. Then feeling, sexual life cannot do anything to him/her, but a mastery over it has been achieved.

 

This is why we human beings pray: give us today our transcendental bread. It means that even today something would happen to us, which robbes from us our fancies, that we must be loved. That life would give us some blow, which reminds us that we are poor and that we could get rid of all illusions. Then we can realise how little lovable we are. When we humble ourselves, in the same time we get freed from the school of sexuality. It is tough, so be it, but nothing is tough for a spiritual  scientist, because in his/her soul s/he wants to get on the spiritual path.” (end of the quote).

 

(These lectures were directed to the pupils of Mr. Ervast, not to an ordinary audience.) This etheric force and the before mentioned beatitudes are connected to the second requirement: indifference concerning the non-essential. The teaching of Dr. Steiner was: The second attribute is the correct estimation of what is inwardly true and real, as against what is merely apparent. And according to Dr. Steiner, the second attribute is in relation to the sixteen-petalled lotus in the throat. This is very interesting, because in the future throat and the ”Word” will be directly linked to the ”generative process” and birth will connected to the abilities of the throat. Also the name ”Sound Ether” is very illuminating in this context.

 

                                            Light Ether / third pair of beatitudes:

 

So the next ether in Ervast’ terminology is the ”Perception Ether”, but he also uses ”Light Ether” –term, which is commonly used in Antroposophy. PE says that we can win over all our senses with the help of this ether or with the help of the force hidden in it. This secret is linked to the third pair of the beatitudes: ”Blessed are the pure in heart, for they shall see God. Blessed are they that mourn, for they shall be comforted.” (The first one is again the more ”dominant”. This ”mourning” is a quality connected to the ”purifying heart”) This pair is also linked to the third requirement conserning the six qualities out of which the most important was the control of thoughts.

 

The world is such that it ”attacks” us with the help of our senses; we don’t have to search for the outer world. Then all kind of temptations can come to us along these sense perceptions. E.g. many things what we see, can wake in us lust or greed etc. (Start of the quote):

 

”In this third beatitude Jesus Christ ment, that a human being becomes conscious of God, if s/he wants to purify him/herself. What is the greater victory over everything than to see the Spirit of Life in all? What is greater to our senses? In knowing God and eternal life there is no temptation, but the greatest happiness and bliss. Like Jesus says: You are blessed when you can develop so; when your senses have been so purified, that you don’t see anything ugly, unreal, lies and filth, but you can see the life of God in everything. And how is this possible? When you make your heart pure, says Jesus.

 

And I ask: how can we purify our heart? What kind of a heart is pure? Jesus refers to this, when He is saying: What man puts in his mouth (eating, drinking) does not hurt him, but instead what comes out of his mouth. Because out of the human heart comes everything what is unclean and filthy there. It comes out from the heart. So when Jesus says:  ’blessed are the pure in heart’, it means that such heart is pure, out of which can come goodness. What good can come out from our heart? There can come out love, which is serving and devotion. So, if we want to purify our heart and become the master of our senses, we must learn to   g i v e.

 

So strangely are the things arranged. Our senses can be purified, when our attitude can be named as ”giving”. We can’t have the attitude of one asking and taking, but that of a giver. If we can first gradually learn from small things, that we have the attitude of a giver and not a taker, then our senses get purer and we get control over them. It is a question about experience, like also the other matters, what I have discussed in these lectures....I can only talk from my own experience and if I have learned something about the senses, then it is just this that by giving they are purified.”

 

Dr. Steiner tells about the third attribute (quotes from the KotHW): ”The third rests in the practice of the six qualities already mentioned in the preceding pages: thought-control, control of actions, perseverance, tolerance, faith and equanimity.” ”The six virtues of which the third attribute consists have already been dealt with; they are connected with the development of the twelve-petalled lotus in the region of the heart, and, as already indicated, it is to this center that the life-currents of the etheric body must be directed.” (end of quotes).  The connection between heart chakra and ”those pure in heart” is obvious.

 

                                            Life Ether / fourth pair of beatitudes:

 

 

Then there is the fourth ether, which is usually called Memory Ether or Reflex Ether by PE, but Dr. Steiner uses mostly the term Life Ether, which PE also uses occacionally. The pair of beatitudes in this context is: ”Blessed are they that hunger and thirst after righteousness, for they shall be filled. Blessed are the merciful, for they shall obtain mercy.” Again the first beatitude is the ”dominant” one and the other is defining the quality of this effort. These beatitudes are connected to the fourth requirement ; longing for redemption.

 

This is the highest ether and it is directly linked to memory. (Start of the quote):

”How can we become the master of this ether? In the same time we are asking: how can we become the lord of our memory? The answer is given to us in the fourth beatitude of Jesus. Then everything what happens to the seeker, is allways right; one can feel that nothing else can happen to him/her. ’Blessed are you, when you hunger and thirst after righteousness’. One is seeing here a very close connection, because what is required to become to some extent the ”master of the memory”? Honesty and justice is required. Seeker must want that all things are allways true and straight, and especially that a human being is absolutely honest before his/her (inner) God. S/he should not hide anything. It is necessary every day to look at oneself. A seeker must everyday create again his/her whole world, in perfect righteousness go through his/her whole development...”

 

Then PE tells that in this phase the memory can temporarily become worse, when the etheric forces are ”shaken”, but when the spiritual scientist goes forward in honesty and righteousness, the memory ”comes back”. I still continue the translation:

 

(The quote continues):

”The waking up of this highest ether makes the effect, that a human is, in a way, outside his own personality. S/he is not anymore restricted by the brains as before...When the etheric side is more ”shaken”, the seeker feels himself more ”alien” physically and begins to see more objectively than other people. S/He is not anymore so much stucked to the lower self, but can see through the old personality. This all is effected by the waking of the highest ether.

 

When a human being in this way is ”positioned” as if above his mortal and personal self, in the same time S/he becomes in touch with the higher self and along it wakes up a remarkable memorylife.” (end of quote)

 

Then PE goes on telling that in this phase vivid dreams of distant times can occur and other such glimpses. But he warns the students not to talk about these publicly, especially as memories of past lifes, because it can make the seeker conceited and fancifull. If these memories later are seen as not reliable, it is good that one has not told about them. And if these glimpses of past incarnations are later seen as reliable, it is possible that a permission is given from the ”spiritual world” to tell something, if it can be done by helping the world.

 

Dr. Steiner tells about the fourt attribute: The fourth attribute is the love of inner freedom. The fourth attribute serves to bring to fruition the etheric organ in the heart region. (E.g. Florin Lowndes deals with this new etheric organ near the heart region in his ”Chakra-book”.) It is often said that the ”whispers of our higher self” can be heard/felt etc. in the heart.

 

These are just short sketches from a vast subject, but I believe that a serious seeker can find out some new point of view from the material.

 

 

 

Jan 26th

Suuri väkivalta

By Kari Muurinen

Suuri väkivalta

Tarkoituksena tässä artikkelissa on tarkastella väkivallan käyttöä suuressa mittakaavassa eli siis sodista. Sellaiset suurien uskontojen julistajat kuin Buddha ja Jeesus Nasaretilainen ovat opetuksissaan selkeästi kieltäneet väkivallan käytön. On kyllä esitetty Uuden Testamentin tulkintoja, joissa Jeesus olisi hyväksynyt väkivallan käytön, mutta sellaiset ovat väärinkäsityksiä. On kuitenkin historiallinen tosiasia, että kristillinen kirkko liittoutui valtion kanssa ja hylkäsi Jeesuksen opetukset sekä hyväksyi sotimisen. Sille väitteelle, että minkään puolesta ei olisi sodittu yhtä paljon kuin uskonnon, näyttäisi siis löytyvän katetta, kun katsellaan kristikunnan historiaa. Buddhalaisuuden parissa ei tuollaista suuren luokan takinkääntöä ole tapahtunut. Itse asiassa sodat, joita on käyty, on harvemmin todella käyty itse uskonnon puolesta vaan vallan ja aineellisen voiton toivossa. Kirkko on vain antanut sodille siunauksensa, ja kertonut Jumalan olevan oman joukon puolella, siis toiminut vain valtion itsekkäiden pyyteiden tukijana.

Väkivalta on pesiytynyt muihinkin aatteellisiin yhteisöihin, esimerkiksi sosialistiseen liikkeeseen. Tokihan se on istunut erittäin tiukasti myös porvaripuolella. Sosialismin ihannehan aineellisen hyvän tasaisesta jakamisesta on erittäin kunnioitettava ja tavoiteltavakin. Me ihmiset emme ole olleet, emmekä ole vieläkään, siihen vielä valmiita. On tietysti ymmärrettävää, että sosialistit aikanaan liittivät materialismin ideologiaansa, koska kirkko tuki tietysti valtiossa vallitsevaa systeemiä. Tällöin luovuttiin muista hyvistä periaatteista ja hyväksyttiin mukaan myös väkivallan käyttö aseellisen vallankumouksen muodossa. Sama viimeinen taisto esiintyy siis tässäkin kuten islamilaisilla. Sosialismista tuli aatteellisesti epälooginen, sillä olisihan ensin osattava olla tappamatta oman maan kansalaisia ennen kuin päästään aineellisen tasajaon toteuttamiseen. Tässäkin ihannetta on vain käytetty kauniina hämäyksenä. Itsekkäät ihmiset valitsivat puolensa (sos/ei-sos) sen mukaan, mikä olisi heille edullista. Tämähän johti sitten Suomessakin sisällissotaan.

Uskonsodat ovat siis monessakin mielessä huijausta. Ne eivät oikeasti ole olleet uskonsotia, eivätkä uskontojen perustajat ole kehottaneet niitä käymään, päinvastoin. Me ihmiset emme vain tunnu oppivan, ettei mitään hyvää saa aikaan väkisin, sodilla. Tyvestä on puuhun kiivettävä, ja ensin osattava luopua hirveimmästä pahasta, sodasta, sitten voimme ehkä toteuttaa jotain hienompaa ja vaativampaa.
Aug 22nd

HPB ja okkultinen vankeus

By Jouko

H. P. Blavatsky ja okkultinen vankeus

 

Pekka Ervast on näytelmässä H. P. B. kuvannut tilannetta, jossa Helena Blavatsky menee varjon veljien kokoukseen Pariisissa. Näytelmässä kuvataan rituaali, jolla pyritään vangitsemaan H. P. B.:n sielu. Rudolf Steiner on useissa esitelmissään käsitellyt tarkemmin samoja teemoja. Näitä esitelmiä ei ole käännetty suomeksi, ja tämän artikkelin tarkoitus on esitellä Steinerin näkemyksiä ja rinnastaa niitä Pekka Ervastin vastaaviin opetuksiin. Samalla luodaan katsaus niihin salassa vaikuttaneisiin inspiraatioihin, jotka muokkaavat ihmiskunnan kohtaloa.


J.S. 


Taustaa

Steinerin opetusten lähdeteoksena olen käyttänyt v. 2001 julkaistua kirjaa Spiritualism, Madame Blavatsky and Theosophy, johon Christopher Bamford on vuosilta 1904-1923 valinnut 21 Rudolf Steinerin esitelmää. Artikkelissa en ole pyrkinyt tarkkoihin käännöksiin, vaan kyse on lähinnä niistä näkemyksistä, joihin olen tullut tutkimalla em. teosta. Vaikka on oikeastaan itsestään selvää, on silti välillä hyvä tuoda esille eräs seikka: kun joku totuudenetsijä kertoo esim. jostain Pekka Ervastin kirjasta tai opetuksesta, ei hän välttämättä tuo esille juuri sitä, mitä P. E. opetuksellaan pohjimmiltaan tarkoittaa. Tutkija voi ilmaista vain sen, mitä hän itse ymmärtää lainaamastaan opetuksesta. Emme myöskään puhu ”mestariviisautta” vain sen nojalla, että sovitamme johonkin itse valitsemaamme tilanteeseen tai kontekstiin jonkin ”mestarisitaatin”.

          Timo Muurinen on käsitellyt eräissä kirjoituksissaan sitä seikkaa, miten länsimaisen, rosenkreutsilaisen looshin ja Himalajan looshin dharmat ovat sekoittuneet keskenään. Asiantilasta on olemassa monia viitteitä. Tarkastellessaan vapaamuurariuden sielullista alkuperää kirjassaan Kadonnut Sana vapaamuurariudesta P. E. toteaa: ”Puhe salaisesta tiedosta, kadonneesta sanasta jne. on rosenkreutsilaisten – ja siten yleensä itämaalaisten salakoulujen – vaikutusta.” Pekka Ervast opettaa myös, että alkusysäys vuosisatalähettiläiden sarjalle tuli itämailta. On puhuttu, että vuosisadan lopulla on itämainen impulssi, jonka jatkoksi vuosisadan alusta tulee ”länsimainen vaihe”. Kuitenkin 1700-luvun loppupuolella varsinaisena lähettinä esiintyi St. Germain ja hänen apunaan Cagliostro sekä Mesmer, jotka kaikki olivat rosenkreutsilaisia.

          Kirjassa Eväitä matkalle P. E. toteaa, että Helena Blavatsky on rosenkreutsilainen, vaikka ei halua siinä yhteydessä tarkemmin perustella näkemystään. Kerrotaan, että H. P. B. on joskus ollut Moorian oppilas, mutta silti Mooria joutui etsimään 100 vuotta löytääkseen sopivan julistajan teosofiselle sanomalle. Asia tulee ymmärrettäväksi sen kautta, että tuon kaukaisemman oppilasaikansa jälkeen H. P. B. on tullut rosenkreutsilaisten opettajien yhteyteen. Tuskinpa Mooria olisi joutunut sataa vuotta etsimään sopivaa opetuslasta Himalajan looshista, jonka korkea mestari hän itse oli. Steinerin tiedonannot okkultisten veljeskuntien vaikutuksista tuovat uuden näkökulman niihin vaikeisiin tilanteisiin, joiden ympäröiminä henkisten opettajien on toimittava.

          Vielä pari sanaa nykyajan suhteesta vuosisatalähettiläisiin. Uranuksen toimitukselle lähettämässään kirjeessä Jouni Marjanen muistuttaa vanhasta ennustuksesta, josta P. E. puhuu kirjassa Valoa pohjolasta: ”Sanotaan päinvastoin eräässä vanhassa itämaalaisessa ennustuksessa, että ei ole mitään toivoa näistä joka vuosisata uudistuvista yrityksistä. Eivät ne vie toivottuun loppupäähän, ennen kuin itse viisauden jalokivi, itse Valkoisen Veljeskunnan ulkonainen johtaja tässä näkyväisessä maailmassa antaa itsensä syntyä.” Mielestäni nyt Pekka Ervastin esiintymisen jälkeen ei ole mitään syytä odottaa, että vielä esiintyisi ”vanhan mallin” mukaisia vuosisatalähettiläitä. Nykyään vastaavat henkiset impulssit liittyvät tavalla tai toisella aloitettuun uuteen uskontoon. Näitä vaiheita on Pekka Ervast hahmotellut joutsenlaulussaan Suuri seikkailu.

 

Salaista vai julkista?

Jatkossa esiteltävät näkemykset perustuvat Rudolf Steinerin esitelmiin, ellei toisin mainita. Salaisista veljeskunnista puhuttaessa voidaan tehdä jako ”oikeistoon” ja ”vasemmistoon”. Yhtä hyvin voidaan puhua eksoteristeista ja esoteristeista, mutta tässä yhteydessä tarkoitetaan vain eroa suhteessa siihen miten okkultisen tiedon julkistamiseen pitäisi suhtautua. Esoteerikot voidaan rinnastaa oikeistoon, jonka mukaan vanhaa, salaista tietoa, jonka avulla ajatteleva yleisö voisi saada näkemyksiä pyhään symbolikieleen, ei tule julkistaa suurelle yleisölle. Eksoteerikot puolestaan haluaisivat, että tietty osa vanhasta tiedosta tehtäisiin julkiseksi.

          Erilaiset näkemykset työn julkisuudesta eivät ole mikään yllätys, sillä jo Pekka Ervast kertoi Valkoisen Veljeskunnan kokouksesta, jossa keskusteltiin tulevasta teosofisesta työstä. Kahden itämaisen mestarin, Moorian ja Kuthuumin mielestä työn pitäisi olla julkista, mutta Paavali oli täysin eri kannalla. Tällainen mielipide-ero on ilmeisesti olemassa kautta linjan, myös vähemmän merkittävissä okkultisissa järjestöissä. Kun P. E. kertoo erilaisista veljeskunnista, hän antaa usein myös tarkempia määrityksiä, kuten Valkoinen Veljeskunta, Salainen Veljeskunta, rajalooshit ja varjon veljet. Steiner ei yleensä tee näin selviä eroja, vaan hän tyytyy puhumaan yleisesti okkultisista veljeskunnista. Niiden toimista löytyy eettiseltä kannalta tarkasteltuna monenlaisia menettelytapoja, kuten jatkossa tulemme näkemään. Yleensä Steiner näyttää tarkoittavan suljettuja ja salaisia järjestöjä, joissa ritualismi ja seremoniallinen magia ovat keskeisellä sijalla. Osa näistä järjestöistä vastustaa okkultisen tiedon julkistamista pelkästään itsekkäistä syistä, sillä julkisuus vähentäisi ko. veljeskuntien vaikutusvaltaa.

          1800-luvun alkupuoli ja keskiväli olivat mitä synkintä materialismin aikaa. Tuolloin tulivat ilmi yritykset vaikuttaa julkisesti niin, että suuri yleisö voisi saada näkemyksen muustakin kuin aineellisesta todellisuudesta. Alkoi spiritistinen liike ja mediumismi tuotiin tarkoituksella näyttämölle. Pekka Ervast puhuu tässä yhteydessä rajalooshien vaikutuksesta. Mediumistisia henkilöitä inspiroitiin ja eräässä mielessä koulutettiin tiettyjen okkultisten veljeskuntien toimesta, mutta pian havaittiin, että mukaan tuli paljon ei-toivottuja ilmiöitä. Alkuperäinen tarkoitus oli antaa ihmiskunnalle syvällisempi näkemys luonnon näkymättömästä puolesta. Toivottiin, että meediot toisivat esille tietoja elementaaleista, luonnonhengistä yms. Sen sijaan joka paikassa alettiin nähdä vainajien henkiä. Meediot kuvittelivat jatkuvasti kommunikoivansa kuolleitten kanssa. Kokeilu lopetettiin ja spiritistinen liike kutistui melko pieneksi, vaikka se oli ollut miljooniin ihmisiin vaikuttanut ”massatapahtuma” 1800-luvulla.

 

Monenlaisia tarkoitusperiä

Tarkan kokonaisnäkemyksen saaminen Steinerin esitelmien kautta on melko vaikeaa, sillä eri aikoina pidetyt yksittäiset esitelmät tarkastelevat henkisen elämän ilmiöitä useasta eri näkökulmasta ja melko katkelmallisesti. Lisäksi esitelmissä kuvataan Blavatskyn tavattoman rikkaasta elämästä vain muutamia osa-alueita. Selvää kuitenkin on, että sellainen erikoinen ilmestys kuin H. P. B. herätti suurta kiinnostusta erilaisten okkultisten veljeskuntien keskuudessa. Monet näistä veljeskunnista halusivat myös käyttää Helena Blavatskya omien tarkoitusperiensä ajamiseen ja tässä yhteydessä oli kyse myös poliittisista päämääristä. (Kun kreivitär Wachmeister toi Blavatskyn varoituksen Pekka Ervastille pysyä pois politiikasta, on mahdollista, että varoitus koskee erityisesti okkultisten järjestöjen kautta tapahtuvaa poliittista vaikuttamista.)

          Tietyissä okkultisissa veljeskunnissa opetettiin, että samoin kuin kreikkalais-latinalaiset kansat olivat johtavassa asemassa neljännellä kulttuurikaudella (alarodussa), samoin anglosaksien oli johdettava viidettä kulttuurikautta, ts. Britannian maailmanvalta-asema tuli näin perusteltua. Koska slaavilaisen kulttuurin aika oli vielä tulevaisuudessa, tiettyjen salaisten järjestöjen mielestä heidän pitäisi toimia johtajina matkalla kohti uutta aikakautta. Niinpä tietyt ahrimaaniset okkultistit olivat hyvin kiinnostuneita henkilöstä, jonka käyttövälineet olivat organisoidut sillä tavoin kuin H. P. B.:n. Tämän heräävän kiinnostuksen Steiner ajoittaa 1860-luvulle ja 1870-luvun alkuun. Tarkoitus oli käyttää Madame Blavatskya kyseisten veljeskuntien puhetorvena; järjestöt olisivat kuin uuden ajan kätilöitä ja H. P. B. olisi itse tuo ”vastasyntynyt”. Päämääränä oli saattaa maailmaan uudenlainen hengentiede, joka palvelisi noiden kyseenalaisten veljeskuntien omia erityisiä päämääriä.

          Steiner arvelee, että nuo veljeskunnat olisivat onnistuneet pyrkimyksissään, jos Blavatsky olisi ollut puhtaasti venäläinen, mutta hänessä oli myös tietty osa keskieurooppalaista elementtiä. Lisäksi H. P. B. oli hyvin itsenäinen luonne ja hän tuli pian tietoiseksi niistä virtauksista, jotka vaikuttivat hänen eetteriruumiissaan. Ko. okkultiset veljeskunnat halusivat kehittää Blavatskysta korkeatasoisen ”meedion”, mutta H. P. B. kieltäytyi. Steiner viittaa hieman epämääräisesti siihen, että eräässä amerikkalaisessa looshissa tapahtui jonkinlainen petos, joka teki mahdolliseksi H. P. B.:n seuraavat toimet: Blavatsky saapui Pariisiin ja oli siellä yhteydessä erääseen esoteeriseen järjestöön. (Tässä voi jälleen havaita yhtymäkohtia em. Pekka Ervastin näytelmän tapahtumiin.) Pariisilainen järjestö oli kuitenkin riippuvainen brittiläisen järjestön ”okkultisista virtauksista”, ja nämä pyrkivät muokkaamaan H. P. B.:a haluamaansa suuntaan. Jälleen Helena Blavatsky vastusti ja hän asetti lisäksi Pariisin looshille tiettyjä ehtoja, jotka liittyivät sekä hänen omaan asemaansa että tietojen julkistamiseen. Ehtoihin ei suostuttu ja H. P. B. erotettiin ko. looshista.

       Seuraavassa vaiheessa Helena Blavatsky tuli erään amerikkalaisen järjestön yhteyteen, jossa hän sai tietää monia salaisia tietoja, joita paljastetaan vain korkeassa asteessa oleville jäsenille. Niinpä aikaa myöten H. P. B. omasi suuren määrän okkultista tietoa, jota salaiset järjestöt olivat kauan säilyttäneet ja suojelleet. Ehkä olisi parempi sanoa, että sangen nopeasti H. P. B. tiesi enemmän kuin ihmiset noissa salaisissa järjestöissä. Muinainen tieto, joka oli jäsennelty perinteisellä tavalla, synnytti Blavatskyn sielunelämässä erikoisen ymmärryksen, jota hän ei välttämättä olisi saavuttanut pelkästään omien kykyjensä kautta. Jälleen Helena Blavatsky asetti järjestölle tiettyjä erityisehtoja, jotka liittyivät mm. salassa pidetyn tiedon julkistamiseen, ja jälleen kävi niin, että H. P. B. karkoitettiin tästä veljeskunnasta. Helena Blavatsky ei tyytynyt tuohon päätökseen, vaan ilmoitti, että aikoo itse julkistaa niitä salaisia tietoja, joista oli päässyt selvyyteen. Steiner toteaa tässä kohdassa: ”mikä rohkeus (julkeus) hänellä olikaan!” Blavatskyn ilmoitus aiheutti suurta hämminkiä okkultisessa maailmassa ja johti erikoisiin seuraamuksiin.

 

Okkultinen vankeus

Vuonna 1879 tietyt okkultiset järjestöt, jotka toimivat useassa eri maassa, päättivät H. P. Blavatskyn kohdalla turvautua menettelyyn, jota kutsutaan okkultiseksi vankeudeksi. Tästä Steiner toteaa, että rehelliset okkultistit eivät koskaan käytä sitä ja epärehellisetkin hyvin harvoin. Seremoniallisen magian avulla tehtävä rituaali saa aikaan sen, että vangittavalla sielulla on ajatuksia, jotka ulottuvat tiettyyn sfääriin asti, mutta sieltä ne heijastuvat takaisin. Henkilö voi nähdä kaiken, mitä hänen sielussaan tapahtuu, mutta ei voi jakaa tietojaan ulkomaailman kanssa; tästä johtuu nimitys ”okkultinen vankeus”. Toisaalla Steiner esittää asian niin, että imaginaatioiden maailmassa tehtävät toimenpiteet saavat aikaan tietyn ”hämärtymisen” sen tiedon osalta, joka ”vangitulla” sielulla aiemmin oli. Maagisen seremonian tarkoitus oli siis tehdä H. P. B. kyvyttömäksi paljastamaan okkultisten veljeskuntien tietoja ja menettelytapoja.

       Madame Blavatsky joutui olemaan melko pitkän ajan (vuosia) tuossa sielullisessa vankeudessa, mutta lopulta hänet vapauttivat siitä henkilöt, joista Steiner käyttää nimitystä ”intialaiset okkultistit”. Nämä esoteristit eivät hyväksyneet brittiläisten ylivaltapyrkimyksiä. Vapauttaminen tapahtui oikeastaan myös niiden suostumuksella, jotka olivat tuon ”kahleen” alun perin asettaneetkin. (Tässäkin kohtaa on nähtävissä tietty yhtäläisyys H. P. B.-näytelmään, jossa varjon veljien looshikokoukseen saapuva Mooria tekee sopimuksen harmaiden adeptien johtajan kanssa.) Tämän jälkeen se, mikä virtasi Helena Blavatskyn sieluun, liittyi erityisesti intialaiseen okkultismiin. Tässä on yksi selvä syy siihen, miksi H. P. B.:n seuraavassa suurteoksessa Salainen Oppi henkisen elämän vaiheita esitetään selvästi itämaalaisen näkökulman kautta, kun sitä vastoin 1877 julkaistu Paljastettu Isis on selvästi rosenkreutsilaisviritteinen teos.

 

 

Idän ja lännen looshit

Käsiteltäessä itämaista ja länsimaista okkultismia, on usein asioiden konkretisoimiseksi tyydytty puhumaan kahdesta itämaisesta ja kahdesta länsimaisesta mestarista. Kyse on luonnollisesti silloin Kuthuumista ja Mooriasta sekä Rosenkreutsista ja St. Germainista. Näiden mestareiden osalta voidaan tarkastella erilaisten dharmojen sekoittumista, joka näkyy erityisen hyvin juuri ns. vuosisatalähettiläiden osalta. Kuten jo aiemmin mainitusta P. E.:n kirjasta selviää, on rosenkreutsilaisyydellä vanhat siteet itämaisiin salakouluihin. Vihkimysten kannalta ajatellen itämaiset mestarit ovat ”korkeampia” tai jos kaikki em. mestarit ovat kuudennessa vihkimyksessä, ovat itämaiset mestarit saavuttaneet tuon asteen aikaisemmin. (Pekka Ervasthan opettaa kirjassa Eväitä Matkalle, että Valkoinen Veljeskunta alkaa vasta kuudennesta vihkimyksestä.)

       Vaikka idän mestarit ovat korkeampia, niin lännen mestareilla on kuitenkin parempi tieto Jeesus Kristuksen käänteentekevästä merkityksestä. A. T. Barkerin toimittamista Viisaudenmestarien kirjeistä tulee ilmi se itämainen näkökanta, että Gautama Buddha oli korkein maan päällä vaikuttaneista vihityistä. Kirjeistä löytyy sellainenkin sanonta, jonka mukaan Jeesus Kristus oli mestari vain suuren puhtautensa ja rakkautensa kautta. Rivien välistä tulkiten tulee sellainen tuntuma, että lausunnon mukaan Jeesus Kristus ei ollut mestari suuren tiedon ja okkultisen kehityksensä nojalla, toisin kuin Gautama Buddha, jota idän mestarit erityisesti arvostivat. Edellä esitetyssä tilanteessa voidaan nähdä yksi ongelmien syistä.

       Kirjassa Valoa Pohjolasta Pekka Ervast puhuu vuosisatalähettiläiden historiasta. Neljännellätoista vuosisadalla Tiibetissä eräs Buddhaa hyvin lähellä oleva laama antoi määräyksen, jonka mukaan jokaisen vuosisadan viimeisellä neljänneksellä on lähetettävä maailmaan joku korkeampi vihitty eli arhat maailmaan. Erityisesti mainitaan länsimaat ja Eurooppa. Näissäkin lähtökohdissa on jotain ristiriitaista. Buddhalaisesta maailmasta tulee määräys auttaa uskonpuhdistusta länsimailla, vaikka itämailla ei olla täysin selvillä Kristuksen mysterioista ja avautuneesta uudesta tiestä. Lisäksi lähettiläinä mainitut Rosenkreuts ja St. Germain eivät suinkaan ole arhatteja (Arhat = neljäs vihkimys vanhalla tiellä), vaan Mestareita. Mainitussa kirjassaan P. E. myös viittaa vanhaan ennustukseen, jonka mukaan joka vuosisata uudistuvista yrityksistä ei ole mitään toivoa. Ne eivät vie toivottuun tulokseen, ennen kuin ”itse Valkoisen Veljeskunnan ulkonainen johtaja tässä näkyvässä maailmassa antaa itsensä syntyä”.

       Ilmeisesti länsimailla tilanne oli sellainen, että korkeampi tieto katosi ja varsinaiset mysteriot tuhottiin länsimailla. Rosenkreutsilaiset kävivät saamassa oppia itämailla, jossa Himalajan looshilla oli edelleen toimintaa fyysiselläkin tasolla. Lännen mestarit siis olivat idän Mestareitten oppilaina, vaikka sisäisten kokemustensa kautta tiesivät Kristuksen käänteentekevästä merkityksestä. Itämaisessa koulussa pidettiin kiinni Vanhan Liiton metodeista ja Jeesus Kristus nähtiin vain yhtenä Mestareista. Solmu ratkeaa lopulta Pekka Ervastin tuoman Isän uskonnon kautta, joka sisällyttää itseensä niin itämaisen kuin länsimaalaisenkin viisauden. Käytännöllisen työn johdossa on J. R. Hannula (Paavali) ja tässä työssä löytävät oman paikkansa niin itämaiset kuin länsimaisetkin mestarit.

        On mielenkiintoista myös miettiä ”puhtaasti” kristillistä vihkimystietä siinä mielessä kuin P. E. on siitä opettanut. Uusi tie alkaa Damaskos-kokemuksesta, jossa päivätietoisuudessa tapahtuva Kristus-syntymä vastaa vanhan tien neljättä vihkimystä. Historiasta tunnemme vain kaksi henkilöä, jotka ovat kulkeneet henkistä tietä tällä tavalla: Stefanuksen ja Paavalin. Molemmat henkilöt ovat meidän ajallamme syntyneen Isän uskonnon keskeiset edustajat, jotka nykyisin tunnemme Pekka Ervastin ja J. R. Hannulan nimillä. Tätä taustaa vasten on helpompi ymmärtää apostoli Johanneksen kautta tulleen rosenkreutsilaisen tien keskeistä merkitystä kristinuskon kannalta, sillä ”syvemmälle” Jeesus Kristuksen edustamalle tielle kykenivät astumaan vain tulevan Isän uskonnon edustajat. Sen sijaan rosenkreutsilaista tietä kulkivat useammat pyrkijät, vaikka tungosta ei ilmeisesti silläkään tiellä ollut. Tämä tie on kuin hieman muunnettu Vanhan Liiton tie. Siinäkin pyrkijä herättää ns. tshakrat eli voimakeskukset, mutta järjestys on päälakitshakrasta alaspäin.

      

Blavatsky ja Steiner

Itämaisen ja rosenkreutsilaisen okkultismin ongelmat heijastuivat myös H. P. Blavatskyn ja Rudolf Steinerin suhteeseen, vaikka H. P. B. olikin jo kuollut ennen kuin Steiner aloitti julkisen työnsä. Steiner suhtautui hyväksyvästi Paljastettu Isis -teokseen jo kirjan rosenkreutsilaisen ”virityksenkin” vuoksi. Silti jo tässä vaiheessa tuli näkyviin muutamia ongelmia, jotka koskivat erityisesti Jeesus Kristuksen asemaa ja elämänvaiheita. Mainitun teoksen II osassa H. P. B. kertoo juutalaisten Talmudin version Jeesuksen syntymästä. Ongelma on siinä, että noissa teksteissä kuvataan sata vuotta aiemmin vaikuttanutta Jeesusta. Myöhemmissä kirjoituksissaan (esim. Valon Airut -kirjassa olevassa artikkelissa Evankeliumien esoteerinen luonne H. P. B. jättää asian avoimeksi, sillä hän kirjoittaa tyyliin: ”olkoonpa sitten kyse Jeesus ben Pantherasta tai Jeesus Nasaretilaisesta...”. Tämä Blavatskyn esille tuoma epäily Jeesus Kristuksen todellisesta syntymäajasta seurasi pitkään mukana Teosofisen Seuran myöhemmissä vaiheissa.

       Helena Blavatsky lähti Intiaan, kun työ Yhdysvalloissa ja muualla länsimailla osoitti selviä kuihtumisen merkkejä; tämän voi todeta esim. H. S. Olcottin Vanhoista Päiväkirjanlehdistä. Samalla itämainen vaikutus ja terminologia tuli yhä enemmän esille. Tällainen suuntautuminen tuskin oli Steinerin mieleen, vaikka tuon okkultisen vankeuden kautta asia tuleekin helpommin ymmärrettäväksi. Steiner ei halua puhua H. P. B.:n intialaisista opettajista Mestareina, vaan hän käyttää heistä jatkuvasti nimitystä ”intialaiset okkultistit”. Kun Rudolf Steinerin ja Teosofisen Seuran tiet erosivat vuonna 1913, niin Steinerin esitykset H. P. B.:n virheistä kävivät paljon kärkevämmiksi. Tähänkin mahdollisuuteen viitataan jo tuossa P. E.:n näytelmässä. Toisaalta uudessa tilanteessa Steiner saattoi puhua asioista suoremmin ja tarkoitus todella oli, että suunta olisi otettu kohti Uutta Liittoa ja Kristus-mysteereitä.

       Pekka Ervast liitti taitavasti Blavatskyn opetukset Isän uskontoon, ottaen niistä esille opetusten parhaan osan. Myös rosenkreutsilaiset olisi yhdistettävä Isän uskontoon.  Vuonna 1912 Pekka Ervast ja Rudolf Steiner kohtasivat ja heillä oli yhteistyötä ja syvällisiä keskusteluja. Steiner ei kyennyt tunnistamaan kuka Pekka Ervast todellisuudessa oli, mutta Steiner esitti kuitenkin toiveen tulevasta yhteistyöstä. Vuonna 1913 tuli tuo mainittu ja omalla tavallaan kohtalokas ero alkuperäisestä Teosofisesta Seurasta, ja Steinerin toivoma yhteistyö jäi toteutumatta, vaikka P. E. vielä myöhemmin lähestyi henkilökohtaisesti häntä kirjeellä. Kirjasta Suuri seikkailu voimme sitten löytää P. E.:n antamia viitteitä, kuinka asia tulevaisuudessa järjestyy.       

 

Aug 17th

Viisas

By Kari Muurinen

Viisas

Viisas kertoi kaikille asioita, joita he eivät tienneet. Vain harvat ottivat tiedot kiitollisena vastaan. Useimpia harmitti, että hän tiesi enemmän kuin he itse. Nämä harmistuneet pyrkivät vähättelemään kaikin keinoin Viisaan sanomisia ja tekemisiä, jotta muut ihmiset eivät häntä arvostaisi ja myös etenkin siksi, etteivät itsekään tekisi niin. Eiväthän he voineet pitää Viisasta arvossa, koska itse halusivat valtaan ja kunniaan. Lisäksi he luulivat, että hänkin pyrki valtaan ja piti itseään arvokkaampana kuin muita. Näin ei ollut, Viisas vain etsi aina totuutta, eikä voinut siitä tinkiä missään muodossa. Tämän asenteen ansiosta hän oli tietonsa saavuttanutkin. Hän ymmärsi myös, että hänen oli jaettava tietonsa muillekin, koska itseään oli ilmennettävä rehellisesti muille, kuten totuus teki hänelle. Hän halusi olla kuin totuus ja siksi olikin Viisas. Harmistuneet eivät halunneet totuutta vaan valtaa ja kunniaa vaikka ne kuuluivat Totuudelle, jota Viisas julisti. Näin Totuus jäi sivuun ja Viisasta uhkailtiin ja vainottiin. Viisas kyllä tiesi, että jos hänen opetuksiaan olisi kuunneltu, niin asiat olisivat kääntyneet parempaan suuntaan monin tavoin. Siksi hän yritti kaikin voimin kertoa löydöistään ja näyttää Totuuden. Väkivallasta luopuminen oli yksi perusasia, mutta harmistuneet eivät tätä nähneet sokaistuttuaan vallan ja kunnian kavalasta loistosta. Se loisto oli kuin kirkas leimahdus, joka satutti ympäristöään, poltti kantajansa hetkessä loppuun ja etsi uutta ruokaa. Näin Viisas kertoi. Harmistuneet eivät tätä ymmärtäneet ja harjoittivat yhä kovenevaa väkivaltaa häntä kohtaan. Mikään ei auttanut, he hakkasivat ja hakkasivat häntä yhä kovemmin ja kovemmin. Viisas jatkoi kulkuaan ja työtään kaikesta huolimatta. Kunnes hänet lyötiin raa’asti kuoliaaksi varoitukseksi muille. Mutta ruumiista erkani voiton henki, jolle valheen kannattajat eivät voineet mitään. Häviämätön Viisaus oli tullut maailmaan.

 

Aug 12th

Ulkonainen työ

By Kari Muurinen
Tarkastellaan ensin passiivista ulkonaista työtä kristosofian kentällä. Tällaista on esimerkiksi osallistuminen kristosofisiin tilaisuuksiin kuuntelijana. Tämähän on erittäin tärkeää työtä paitsi osallistujan itsensä puolelta myös järjestävien työntekijöiden kannalta, sillä tarjoaahan se tilaisuuden heille suorittaa aktiivisempaa osuuttaan. Jos tarkastellaan tilannetta kuitenkin juuri kuuntelijan näkökulmasta, niin mikä tekee siitä hedelmällisen? Eihän pelkkä passiivinen kuuntelu johda vielä oikeastaan mihinkään muuhun kuin että laittaa aikaansa henkiselle sektorille ja pysyy pois pahanteosta. Toki sellainenkin voi luoda aluksi otollista rauhaa kestämään arkielämää ja ponnistamaan eteenpäin. Osallistujan olisi kuitenkin hyvä löytää kuulemastaan jotain itselleen käyttökelpoista henkistä tietoa, jota hän voi sitten muussa elämässään soveltaa ja käyttää. Tähän tietysti järjestävällä puolellakin on panoksensa annettavana. Siis passiivisen ulkonaisen työn tulisi johtaa elämässä konkreettisiin parannuksiin elämän käytännöissä. Osallistuminen sinänsä ei vielä takaa mitään tehokasta kehitystä, mutta onhan se toki enemmän kuin vain arkielämään tyytyminen. Joskus voi olla niin, että jollakin on pitkä käytännön vaihe, jolloin uuden omaksuminen kuuntelemalla tai lukemalla voi olla hankalaa ja vaaditaan nimenomaan aktiivisia tekoja elämän jollakin saralla. Toisaalta sellainen aktiivinen teko saattaa olla myös vähemmän tärkeän touhun lopettaminen, jotta jäisi enemmän aikaa henkiselle elämälle. Kun ulkonaista työtä ajatellaan ammatillisen ansiotyön mielessä, niin mieleen tulee pari seikkaa. Vakavan totuuden etsijän arkinen työ ei voi olla raa’assa ristiriidassa henkisten periaatteiden kanssa, sillä sellainenhan olisi kaksinaismoralistista. Rahahan on nykypäivän mammonan symboli, eikä sen hankkiminen todellakaan pyhitä keinoja. Henkisen tien kulkijalle ovat tietenkin henkiset arvot numero yksi ja muut asiat tulevat ja järjestyvät sitten niiden mukaisesti. Hankalassa asemassa ovat tietysti ihmiset, jotka ovat ammattinsa valinneet ennen henkistä heräämistään, mutta asiat kyllä järjestyvät etenkin, jos köyhyyden pelko voitetaan. Joskus voi sitten koittaa sellainenkin aika, että voi tehdä vain kristosofista työtä. Entä onko kristosofinen ulkoinen työ sitten ns. hyväntekeväisyyttä? Tokihan se saattaa niinkin ilmetä, mutta yleensä asia ei ole näin. Jos katsoo esimerkiksi Pekka Ervastin elämää, niin hän joutui kamppailemaan rahan puutteessa yrittäessään julkaista kirjoittamiaan kirjoja. Ei hänellä ollut rahaa hyväntekeväisyyteen kuin nimeksi. Hänen hyvästä sydämestään kylläkin kertoo se, että hänen kuoltuaan kaapeista löytyi iso kasa kiertäviltä kaupustelijoilta ostettuja harjoja yms. Hehän olivat tuon ajan köyhiä. Siis kaikki hyväntekeväisyys ei kuulu kristosofille siksi, että se ei ole välttämättä parasta ja tehokkainta työtä hänelle. Kristosofiaa tulisikin tutkia niin perusteellisesti, että vakuuttuu sen itsessään olevan parhain apu ”kaikkeen”. Tällöin henkilö keskittyy luonnostaan kristosofisen työn tekemiseen ja muu hyväntekeväisyys jää toisten ihmisten osaksi, joka ei tietenkään välttämättä ole ristiriidassa kristosofisen työn kanssa. Mitä sitten on varsinainen ulkoinen kristosofinen työ? Koska henkisiä arvoja ei viedä eteenpäin väkivallalla ja pakolla, niin se on ennen kaikkea ihmisten valistustyötä. Ennen kuin tähän työhön kykenee, on oltava suoritettuna riittävästi sisäistä työtä joko tässä tai edellisissä ruumistuksissa. Tämä valitustyö ei toivottavasti ole aina tällaista asiatekstiä vaan myös henkisesti inspiroivaa taidetta.
Jul 26th

Kristinusko ja sotakysymys

By Jouko

                                       RAUHANKRISTITYISTÄ:


On lohdullista tietää, että eri puolilla maailmaa vaikuttaa ihmisiä, jotka edelleen pitävät kiinni Jeesuksen todellisesta opista suhteessa sotaan ja väkivaltaan. Ao. tekstissä on esitetty muutamia rohkaisevia tapauksia maailmalta. 

 

Törmasin netissä kertomukseen Franz Jägerstätterin elämästä: tämä muistutti paljon Arndt Pekurisen tarinaa. Kumpikaan ei suostunut ottamaan asetta käteensä Jeesuksen opetuksen vuoksi ja molemmat menettivät henkensä vakaumuksensa vuoksi. Artikkelin kirjoittaja oli Emmanuel McCarthy; katolisen kirkon itäisen riitin pappi. Hän toimi aiemmin lakimiehenä ja opettajana yliopistossa. Hän on myös ollut mukana perustamassa Pax Christi-USA -järjestöä sekä toimii johtohahmona Center for Christian Nonviolence -liikkeessä, jonka ydinajatuksena  niin ystävien kuin vihollistenkin rakastaminen.

  
Emmanuel McCarthy haastatteli monia piispoja ja pappeja: Osa ei ollut kuullut eikä ymmärtänyt lainkaan Jeesuksen opetuksiin sisältyvää pasifismia. Osa taas ymmärsi McCarthya hyvin ja oli samaa mieltä, mutta ei uskaltanut opettaa niin seurakunnalleen viran menettämisen pelossa.

 

Toinen netistä löytynyt ”rauhan ryhmä” ECAPC: Every Church a Peace Church – ECAPC:n tulevaisuuden näkymänä on uusi kirkkojen yhteenliittymä, jossa sodalle oikeutuksen nykyään antavat kirkot ovat muuttuneet rauhan kirkoiksi ja jotka opettavat siten, kuin Jeesus eli ja opetti. Alkuituna tälle ryhmittymälle ovat Ystävät ja Mennoniitit.

 

Lisää konkretiaa: McCarthyn haastattelema katolinen ex-sotilaspappi George Zabelka, Nagasakiin atomipommin pudottaneen lentokonemiehistön sielunpaimen kertoo: Katolisuus oli voimakasta Nagasakissa ja sen katedraali yksi pommituksen maamerkeistä. Tämä monista vainoistakin säilyneen ryhmän tuhoaminen kymmenien tuhansien muiden ohella oli yksi tekijä, joka aiheutti sodan mielettömyyden näkemisen Isä Zabelkan kohdalla. (Käännös osasta artikkelia):

 

1:  ”K: Sanoitte, että atomipommin pudottaminen Nagasakiin tapahtui kirkolle, joka ”oli pyytänyt sitä”. Mitä tarkoitatte tällä?

 

Z: Kolmen ensimmäisen vuosisadan aikana, jotka siis olivat lähinnä Kristusta, kirkko oli pasifistinen. Konstantinuksen aikana kirkko hyväksyi pakanallisen Rooman ”oikeutetun sodan etiikan” ja alkoi hiljalleen sitouttaa jäseniään massamurhaamiseen, ensin valtion ja sitten uskon puolesta.

Katoliset, ortodoksit ja protestantit, mitä opillisia eroavaisuuksia heillä sitten onkaan, kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että Jeesuksen selvää opetusta väkivallan hylkäämisestä ja vihollisten rakastamisesta ei voi ottaa vakavasti. Ja niinpä jokainen kristinuskon päähaara kykeni erilaisilla teologisilla metodeilla muokkaamaan Herran opetuksia tämän asian suhteen siten, että ne tulivat kykeneviksi siihen, minkä Jeesus hylkäsi: ottamaan silmän silmästä, teurastamaan ja kiduttamaan.

 

Minulle näyttäytyi merkkinä se asia, että 1700 vuotta kestänyt kristillinen terrori ja teurastus päätyi lopulta elokuun 9. päivään 1945, kun katoliset pudottivat atomipommin suurimpaan Japanin katolisista kaupungeista. Olisi voinut kuvitella, että minä katolisena pappina olisin puhunut edes nunnien pommittamista vastaan. (Kolme katolista nunnakuntaa tuhoutui Nagasakissa tuona päivänä.) Voisi kuvitellä, että katolilaisen moraalin minimistandardina olisin sanonut, että katolilaisten ei pidä pommittaa katolilaisia lapsia.

 En tehnyt sitä. Minä, kuten Nagasakin pommikoneen katolinen lentäjä olimme sen kristillisyyden perillisiä, joka oli 1700 vuoden ajan sitoutunut kostoon, murhaan, kidutukseen, vallantavoitteluun ja yleensäkin väkivaltaan, kaikki tämä Herramme nimessä.

Minä kävelin Nagasakin raunioissa heti sodan jälkeen ja vierailin paikalla, jossa aiemmin oli Urakamin katedraali. Poimin maasta suitsutusastian palasen romun seasta. Kun katson sitä tänään, niin rukoilen Jumalalta anteeksiantoa meille siitä, miten olemme vääristelleet Kristuksen opetusta ja tuhonneet Hänen maailmaansa opetuksien vääristelyn kautta. Minä katolisena sotilaspappina olin mukana tässä irvokkaassa näytelmässä, joka alkoi Konstantinuksesta ja saavutti tuolloin alimman pisteensä – toistaiseksi.

 

K: Mitä tarkoitatte sanomalla ”toistaiseksi”?

 

Z: Lyhyesti sanoen sitä, että en näe moraalisen ilmapiirin kirkon sisällä tai ulkopuolella paljoakaan muuttuneen vuodesta 1945. Suuret kristityt kirkot edelleen opettavat jotain sellaista, mitä Kristus ei koskaan opettanut eikä edes vihjannut, nimittäin ”oikeutetun sodan teoriaa”, joka on täysin perusteeton teologisesti, historiallisesti ja psykologisesti.

                      Näkemykseni mukaan edessä on vain laajentuva tuho ja väkivalta, jos eivät kristikunnan eri kirkot kadu ja ala julistamaan sanoissa ja teoissa sitä mitä Jeesus julisti suhteestamme väkivaltaan ja vihollisiin.

 

...

2:  K: Isä Zabelka, mitä välittömiä askeleita kirkon tulisi ottaa, että se olisi ”hiivana ihmiskunnan taikinassa”?

 

Z: Ensimmäisenä askeleena kristityille ympäri maailmaa tulisi selvittää, että Kristuksen opetus vihollisten rakastamisesta ei ole kristityille valinnainen asia. Olen ollut lukuisissa seurakunnissa elämäni aikana, enkä ole havainnut, että missään olisi selvästi pyydetty seurakuntaa rukoilemaan vihollisten puolesta. Tämä on olennainen asia.

                      Ehdotan toista askelta, vaikka minua saatetaan pitää epärealistisena haihattelijana. Käsitykseni mukaan pitäisi välittömästi kutsua koolle ekumeeninen neuvosto sitä erityistä tarkoitusta silmälläpitäen, että julistettaisiin sota täysin yhteensopimattomaksi Jeesuksen opetusten kanssa ja että kristityt tästä hetkestä lähtien eivät voi osallistua eivätkä tukea sotaa. Täten saatettaisiin maapallon kaikkien kansakuntien tietoon, että vastedes heidän täytyy hoitaa keskenäinen teurastuksensa ilman kristittyjen tukea – ilman fyysistä, rahallista tai henkistä tukea.

 

...    pyhiinvaelluksesta..

 

3:  Z: Pyhiinvaellus on matka, jonka henkilö tekee pyhiin paikkoihin pyhistä syistä.

 

K: Mutta missä pyhissä paikoissa aiotte vierailla Japanin matkallanne? Käsitykseni mukaan olette menossa Hiroshimaan ja Nagasakiin.

 

G: Golgata, paikka jossa Kristus kärsi ja kuoli oman aikansa uskonnollisten poliitikkojen ja virkamiesten käsissä, on kristikunnan pyhin temppeli. Hiroshima ja Nagasaki ovat Golgatoita. Täällä sama pimeyden ja organisoidun rakkaudettomuuden henki, joka vaelteli 2000 vuotta sitten Jerusalemissa, jälleen kidutti ja tappoi Kristuksen tuhansia kertoja näiden ”vähäisimpien” ruumiiden kautta.

 

K: Mutta Golgata on paikka, jossa Kristus kärsi. Ei hän kärsinyt Hiroshimassa tai Nagasakissa.

 

Z: Jumala, Kristus, elää jokaisessa ihmisolennossa. Herramme kertoo meille, että se mitä olemme tehneet yhdelle näistä ”vähäisimmistä”, olemme tehneet hänelle (Mat: 25). Minä uskon tämän! Ainostaan tämän kaltaista Jumalaa kykenen palvomaan ja rakastamaan; Jumalaa joka elää inhimillisessä historiassa ja kärsii ihmisten mukana. Kykenisin ainoastaan pelkäämään jumalaa, joka istuisi persoonattomana kuninkaana kaiken ihmistuskan yläpuolella. Tämä kaikki muodostaa tärkeän osan siitä, mistä Inkarnaatiossa (siis ilm. Kristuksen) on kyse. Kristus kärsi ja kuoli Hiroshimassa ja Nagasakissa. Siksi välinpitämättömyys tai sodan kannattaminen merkitsee välinpitämättömyyttä tai kannatusta ”Ristiinnaulitkaa Hänet” –huudolle. Sodassa tappaminen merkitsee itse asiassa: olla ”Kristuksen tappaja”. Olen pahoillani, mutta en voi sanoa mitään muuta – jos Golgata on pyhä paikka, niin myös Hiroshima ja Nagasaki ovat pyhiä paikkoja.

 

K: Sanoitte, että pyhiinvaellus tehdään myös pyhistä syistä. Mitkä ovat teidän syynne?

 

Z: Rauha! Rauha on se hedelmä, joka tulee yhteydestä Jumalaan. On ilmeistä, että niin minä kuin ihmiskunta yleensäkään ei ole täysin yhteydessä Jumalan kanssa; me tarvitsemme sovitusta Jumalan kanssa. Jeesus opettaa meille, että sovitus Jumalan kanssa vaatii sen, että me ihmiset itse sovitamme asiat toistemme kanssa. Kristitty on selvästi kutsuttu aktiiviseksi tekijäksi tässä yhteensovittamistyössä. Ensimmäinen askel on katumus, sillä erottaessaan ihmisiä toisistaan on samalla erottanut ihmiskuntaa Jumalasta. Syy miksi minä menen Hiroshimaan ja Nagasakiin  on katumus ja samalla pyydän anteeksiantoa niiltä eläviltä ja kuolleita, joita olen vahingoittanut sen kautta, että olen epäonnistunut kristillisessä rakkaudessani.